SLIDER

Mitä meille sitten käy, jos emme saa enää matkustaa?

27.9.2017

Tänään vietetään maailman matkailupäivää ja me suomalaiset kuulumme siihen alle 10 prosentin etuoikeutettujen joukkoon maailman väestöstä, joilla on mahdollisuus matkustella. Turismi on lähtemistä ja tulemista. Se liikuttaa ihmisiä yli kulttuuristen ja valtiollisten rajojen ja opettaa käyttäjälleen uusia tapoja ja perinteitä ja rakentaa maailmankuvaa ja luo pohjaa suvaitsevaisuudelle.  


Yleensä, kun puhutaan matkailusta, puhutaan tänä päivänä myös sen tuomista ongelmista. Niihin sen enempää menemättä toivoisin vain, että jokainen matkailija ottaa selvää matkakohteesta ja pyrkii kohti vastuullisempaa matkailua. Matkailusta on nimittäin myös paljon hyötyä, vaikka parinkymmenen vuoden aikana tehty vastuullisuuskasvatus ei näytä tuottavat mittavia tuloksia.

Matkailualasta on tullut valtava työllistäjä ympäri maapallon ja arvioiden mukaan yli 8% koko maailman työvoimasta työskenteleekin matkailun parissa tavalla tai toisella. Matkailuala on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, noin 4-5 % kasvua per vuosi, ja Maailman Matkailujärjestö UNWTO:n mukaan vuonna 2016 tehtiin 1.235 miljardia ulkomaan matkaa. Arvio vuodelle 2030 on jo 1.8 miljardia matkaa.

Istuskelin tuossa yhtenä päivänä kirjastossa ja selailin matkailuaiheista kirjallisuutta ja jäin pohtimaan matkailun kehitystä. Jo 500-100 vuotta eKr. matkusteltiin katsomaan antiikin nähtävyyksiä ja 1700-luvulla oli muotia ylhäisten nuorukaisten keskuudessa tehdä Grand Tour -kiertomatka Euroopassa oppien uusista kulttuureista. Massamatkailun kausi katsotaan alkaneen jo 1840-luvulta, jolloin brittiläinen matkailualan uranuurtaja Thomas Cook järjesti ensimmäisen pakettimatkan. Suomessa massaturismi alkoi 50-60-luvuilla ja Mallorca ja Kanariansaaret nousivat suureen suosioon. Me taidamme elää nyt niin sanottua elämysmatkailun aikakautta, jolloin kaipaamme matkoiltamme yksilöllisyyttä ja tarpeidemme huomioimista. 


Kun ihminen on saanut valloitettua jo melkein jokaisen kolkan maapallosta ja supertravelleri on jo nähnyt kaiken, siirrymmekö avaruusmatkailuun? Tavalliset kohteet eivät enää tunnu missään ja niska limassa ansaituille lomarahoille halutaan enemmän vastinetta. Enää ei riitä ranta, ravintola ja all inclusive -ranneke. Miltä näyttää matkailuala kahdenkymmenen vuoden kuluttua?


En ole matkailualan ammattilainen tai journalisti vaan tavallinen turisti, joka on pahasti addiktoitunut matkailuun. Kiireisessä yhteiskunnassa emme tavallaan omista enää omaa aikaamme, koska olemme myyneet sitä työnantajalle. Joudumme ostamaan itsellemme lisää aikaa, jotta pääsemme irrottautumaan arjestamme. Myymme omaisuutemme lentolippujen tähden. Meidän perheessä ei ole enää sohvaa, koska siitä saaduilla rahoilla saimme ostettua itsemme Thaimaaseen ensi talvena. Missä menee raja? Milloin matkustuksesta tulee pakkomielle? Miksi osa meistä haluaa niin pakon omaisesti maailmalle? Pakenemmeko jotain sen lisäksi, että olemme talviaikaan ilmastopakolaisia? Onko elämässämme aukko, jota yritämme paikkailla matkustamalla? Miten meidän sitten käy, jos jostain syystä matkustamista rajoitetaan radikaalisti?  Mitä jos lentäminen ja matkustelu kielletään esimerkiksi maailmansodan tai muun poikkeutilan takia?!! Ovatko valtiot varanneet silloin rahoja vanhustyön ohella myös matkailijoiden riippuvuuden hoitoon, jos maailma joskus sulkeutuukin meiltä. 

Minulla on paljon kysymyksiä, muttei vastauksia. Onneksi parin viikon päästä pääsen Intiaan.

Täsmävinkit Kiovaan ja kuumottava loman loppuhuipennus

13.9.2017

Olimme Ukrainassa häämatkalla heinäkuussa ja olen pyöritellyt Kiovasta kertovaa tekstiä hyppysissäni siitä asti. Kaupungin paketoiminen yhteen artikkeliin on tuntunut vaikealta. Kiovasta kun voisi kirjoittaa erillisen jutun metromatkan päässä olevista Hidroparkin uimarannoista, herkullisesta ja edullisesta ruoasta, näyttävistä kirkoista ja luostareista, tärykalvoja koettelevista metromatkoista (niistä kirjoitinkin erillisen jutun), 102 metriä korkeasta Äiti synnyinmaa -patsaasta ja sitä ympäröivästä suuresta isänmaallisuuden museosta. 

Heinäkuussa saimme nauttia Kiovassa yli kolmenkymmenen asteen helteistä samaan aikaan, kun Suomessa lukemat laskivat kymmenen asteen tuntumaan. Kuumana kesäpäivänä oli mukava päästä Hidroparkin rannoille vilvoittelemaan. Keskustasta voi hypätä metron kuljetettavaksi (Jos olet herkkäkorvainen, muista korvatulpat!) ja jäädä sillan toisella puolella pois Hidropark-asemalla. Hiekkarantoja on useampia ja jos nälkä yllättää, niin tarjolla on myös syötävää ja juotavaa. Jos haluaa viettää enemmän aikaa rannalla kannattaa majoittua jokilaivassa, Bakkara Art hotellissa, joka on parkkeerattu kätevästi lähelle metroasemaa.




Ukrainassa ruoka on ilahduttavan edullista ja on mukava hemmotella itseään ravintoloissa. Aamupalaksi voi valita herkullisen uppomuna -annoksen Mafiassa tai pistäytyä piirakoihin erikoistuneessa Nikolayssa. Tarjolla on suolaisia ja makeita piirakoita, sekä tietenkin kuumia aamuun sopivia juomia.




Lounasta ja illallista voi nauttia paikallisten suosimassa Varenichnaya "Katysha" -ravintolassa ja tehdä samalla aikamatkan menneisiin vuosikymmeniin.  Listalla on esimerkiksi perinteisiä perunalla ja sienillä täytettyjä pierogi- piiraita, pinaattimuhennosta, keittoja, juustolla täytettyä hatsaburi-leipää, Kiovan kanaa, kirsikka struudeleita ja kotitekoisia mehuja. Tästä tuli meidän yksi suosikkipaikoista kaupungissa.

Jos haluaa leikkiä Sherlock Holmesia voi suunnata askeleensa kohti Maidanin aukiota ja etsiä sen alle kätketty salainen ravintola.  

Hod Dogin ystävien kannattaa suunnata Bistro Bistroon. Pieni kellarissa sijaitseva ravintola tarjoaa nälkäiselle maittavia ja runsaita annoksia.

Kaupungissa on hyvin tarjontaa kasvisruokailijalle ja vegaanille voisin suositella esimerksi Green 13 -ravintolaa, jossa kukkaro keveni vain viiden euron verran tilattuamme kaksi hampurilaista ja juomat. Monessa kuppilassa oli tarjolla myös smoothieita ja tuorepuristettuja mehuja.

Kaksi ihmistä ruokailee tai kahvittelee Kiovassa n. 5-10 eurolla per ruokailu, jos ruokajuomaksi riittää vesi tai mehu. Puolentoista litran vesi maksaa kaupassa noin 30 senttiä, cappuccino noin euron ja jogurtista ja vedestä tehty ayran pullo noin 60 senttiä. Kartanlukijani kehitti ayraniin pakkomielteen Turkissa muutama vuosi sitten ja tarttuipa pullo mukaan Kiovassakin aina kauppareissulla. Kolme litraa tuota raikastavaa ja nesteyttävää juomaa muutaman päivän reissulla on kunnioitettava suoritus.



Pecherskin luostarialueella voi kivuta Lavra -kellotorniin katsomaan Kiovaa lintuperspektiivistä. Myös itse Uspenski Sobor -kirkko on kaunis sisältä. Alueella pääsimme myös käymään Mykola Syadristyn mikrominiatyyrinäyttelyssä. Siellä voi ihmetellä muun muassa nuppineulan pään kokoista shakkilautaa ja läpinäkyväksi käsiteltyä ontoksi porattua hiusta, jonka sisällä on punainen ruusu. Luit oikein. Mysteeriksi jäi miten nämä mikrominiatyyrit on valmistettu 60- ja 70 -luvulla.






Kauniin vaalean sinisessä Pyhän Mikaelin luostarissa on harras tunnelma, mutta erityisesti mieleen jää Pyhän Sofian katedraali 1000-luvulta. Pietarinkirkko Roomassakin on 500 vuotta uudempi, kuin tämä Unescon maailmanperintökohde. Tuntuu surrealistiselta kävellä niin vanhan rakennuksen sisällä ja ihailla sen kattofreskoja ja taidokasta arkkitehtuuria. Hienoa että tällaisia kohteita on säilynyt sotien jaloista jälkipolville.



Rannan tuntumassa voi istahtaa Äiti synnyinmaan -patsaan hameen helmoihin nauttimaan eväitä ja katsomaan maisemia. Alueella on sotahistoriallinen museo, sotilaskalustoa sekä sotilaille, partisaanien taisteluille ja sodan ja keskitysleirien siviiliuhreille omistettuja muistomerkkejä.







Oma suosikkialueemme Kiovassa on ehdottamasti Zoloti Vorota metroaseman ympäristö kauniiden vanhojen talojen ja rauhallisen tunnelman takia. Kaupungissa on paljon puistoja, joihin voi vetäytyä rentoutumaan ja nauttimaan vaikkapa erikoiskahvista, jota myydään melkein joka risteyksessä pienistä kojuista.


Maidanin alueella on eniten turisteja, kauppoja ja hälinää. Aukiolla liikkuu valitettavasti myös kaupustelijoita, joiden käsivarsilla istuu lintuja ja pieniä apinoita kahlittuna jalastaan kiinni. Maksua vastaan voit kuvauttaa itsesi tai silittää eläimiä. Tällaista eläinten oikeuksia polkevaa toimintaa ei pidä tukea.


Mukavan kaupunkiloman päätteeksi muista tarkistaa minne lentokentälle matkaseurueesi tulee suunnistaa. Boryspilin vai Kiova-Zuljanyn kansainväliselle lentokentälle? Löysimme itsemme aamulla varhain jälkimmäiseltä kentältä noin 40 kilometrin päästä oikeasta Boryspilin kentästä. Liekö viikon jatkuneen helteen syytä, mutta varasimme viimeisen yön majoituksen edellisenä päivänä väärän lentokentän läheltä.

Lentokenttähotelli näytti ulkoapäin yhtä harmaalta ja hylätyltä, kuin alue jonne se oli rakennettu. Sisääntuloaula oli surrealistisen iso ja lattiaa peitti kuninkaallisin ornamenttikuvioin kirjailtu punakeltainen kokolattiamatto. Seinän vierustoille oli ripoteltu kultaisia ja punaisia barokkikalusteita. Aula hukkui plyyssiin ja samettiin. Vain osa tilasta oli valaistu ja pimeät seinän vierukset näyttivät uhkaavilta. Kaiuttimesta soi hiljaisella äänellä Twin Peaks henkinen musiikki. Nielaisin.




 Virkailija, joka istui pienen barokkipöytänsä takana huoneen nurkassa vaihtoi huoneemme toiseen rikkinäisen ilmastoinnin takia. Saimme uuden huoneen avaimen ja lähdimme huojentuneina etsimään illallista.

Kun palasimme hotelliin kävelimme pitkin kokkolattiamatoin vuorattuja pitkiä autioita käytäviä ja  etsimme huonettamme, joka tuntui hukkuneen sokkeloihin. Kun viimein avasimme oven, jossa oli sama numero kuin avainkortissa, hämmennyimme. Huone oli koskematon. Missä meidän matkalaukut olivat? Virkailija barokkipöytänsä takana oli koodannut avaimemme väärin.


Hotelli alkoi tuntua iltaa kohden pelottavalta. Käytäviltä alkoi kuulua outoa naksahtelua ja tuntui, ettei monen sadan huoneen hotellissa yöpynyt muita meidän lisäksi. Aulan musiikkikin toi mieleen lähinnä kauhuelokuvan. Hohdon kohtaukset hiipivät hiljalleen mieleeni, samalla kun yritin kaivautua syvemmälle peiton alle turvaan. Toivoin, että aamu valkenisi pian.

Aamulla kävelimme lentokentälle. Siinä vaiheessa, kun astuimme pieneen terminaaliin, jonka ilmoitustauluilla luki vain Ukrainalaisten kaupunkien nimiä, tajusimme, että nyt taitaa hääparille käydä hassusti. Liukas liikkeisen taksikuskin ja jonossa etuilun ansiosta ennätimme kuitenkin paluulennolle.

Hei, hei sairasloma! Sinua ei tule ikävä.

31.8.2017

Tänään on suuri päivä. Sairasloma päättyi vihdoin ja olen täynnä energiaa.




Burnout ohjasi risteyskohtaan, jossa oli pakko puntaroida itselle tärkeitä asioita. Olen potenut 14 vuotta huonoa omaa tuntoa siitä etten ole ollut tarpeeksi kotona Aadan kanssa. Olen opiskellut tai sitten ollut tiukasti työelämän otteessa. Sairasloma oli siitä kullan arvoista aikaa, että olin kotona, kun Aada tuli koulusta. Välillä tosin vain makasin sängyssä kuola poskella, mutta äiti oli silti kotona. Halusin tehdä ison remontin. En tiedä miksi pidin liian kauan rystyset valkoisina kiinni työstäni, kun se ei tehnyt minua enää onnelliseksi.


Päätin hypätä. Irtisanoin itseni. Nyt tai ei koskaan.

Nykyään pidän rystyset valkoisina kiinni omasta vapaa-ajasta ja terveydestä, perheestä, ystävistä ja tietenkin tuoreesta aviomiehestäni.



OMA KUUDEN KOHDAN PALAUTUSOHJELMA BURNOUT -POTILAALLE

1. Tukiverkko. En olisi selvinnyt ilman rakasta Kartanlukijaani, perhettäni, ystäviäni tai ammattitaitoisia lääkäreitä. He jaksoivat kuunnella, tukea ja kannustaa.

2. Armollisuus omaa kehoa ja mieltä kohtaan. Ei haittaa vaikka väsyttää eikä jaksa tehdä mitään. Tieto siitä, että burnoutista paranee auttaa suhtautumaan omaan kehoon eräänlaisena ihmiskokeena. On mielenkiintoista seurata, kuinka romahtanut keho ja mieli eheytyvät pikkuhiljaa.

3. Itsetutkiskelu. Pitkällä sairaslomalla on hyvä pysähtyä miettimään omia arvojaan, työelämää, terveyttä, perhettä, mistä nauttii ja haaveilee. Mikä elämässä on tärkeää? Kuka minä olen? Mikä on elämän tarkoitus? Tällaisten kevyiden aiheiden ääressä on hyvin aikaa pysähtyä, koska käsillä on kaikki maailman aika sohvalla maatessa. Ystäväni järjestivät minulle polttarit ja yksi ohjelmanumero kosketti erityisesti. Voimauttavan valokuvauksen avulla sain tutkia omaa identiteettiäni ja myös suhdettani ulkonäkööni.

 Kuva Jenniina Nummela

4. Eteenpäin katsominen. Menneitä on turha jäädä murehtimaan ja vellomaan kurjassa olossa. Turha myös syyllistää itseä ajattelemalla, että olisi pitänyt tajuta aiemmin tehdä jotain terveytensä eteen. Olisi ja olisi. Parempi keskittyä tulevaisuuteen. Jos uskaltaa loikata kohti tuntematonta, niin se vapauden tunne ja mahdollisuuksien määrä tuntuu uskomattoman vapauttavalta. On mahdollista rakentaa uusi elämä, joka tekee onnelliseksi.

5.  Ota lomaa sairaslomasta. Jossain vaiheessa pitkällä sairaslomalla seinät alkavat kaatua päälle. Yhteiskunta olettaa että ahdistut yksin kotona ja käyt terapiassa. Parasta terapiaa on ottaa lomaa sairaslomasta. Lähteä matkalle. Et tunne muutamaan päivään, että olet sairas, vaan lentomatka muuttaa sinut turistiksi. Minä kävin Kööpenhaminassa haahuilemassa. Identiteetin muutos tekee hyvää ja kotona voi taas jatkaa sairaslomaa hieman kevyemmällä mielellä.

6. Hanki muuta ajateltavaa. Sairaslomalla ei tarvitse ajatella joka päivä sairaslomaa ja yrittää väkisin parantua. Parhaiten parantuu, kun sairasloman saa laittaa välillä syrjään ja keskittyä muuhun. Kun sovitin väsyneenä ja itkien hääpukuani sairasloman alkupuolella kirosin huonoa tuuria. Miksi jouduin sairaslomalle juuri ennen häitä?! Jälkikäteen ajateltuna ajoitus oli täydellinen. Ihanan ja onnellisen juhlan suunnittelu ja valmistelu sai ajatukseni tulevaisuuteen ja vellominen pahassa olossa väheni huomattavasti. Lopulta loppuunpalanut morsian asteli alttarille onnistuneesti.

Sekoitetaan hyvin ja nautitaan tasaisesti.

"Enjoy Chernobyl, Die Later"

24.7.2017

Hätätila! Sinulla on kolme tuntia aikaa kerätä arvokkain omaisuutesi ja sen jälkeen kuljetamme perheesi turvaan. Ei huolta, pääset muutaman päivän päästä takaisin kotiin. 

Kukaan ei koskaan palannut. 

Kokkolan, Mikkelin tai Porvoon kokoinen 50 000 ihmisen kaupunki tyhjennettiin Chernobylin ydinvoimalan tuhouduttua 26.4.1986. 

Uimahalli, jalkopalloareena, huvipuisto, supermarket, päiväkoti ja kerrostalot kylpevät autioina heinäkuun auringossa. Luonto on vallannut kaupungin. Asfaltin halkeamista kasvaa puita ja pensaita. Siellä täällä keltainen varoituskolmio varoittaa korkeista säteilymääristä. On pysyttävä polulla ja varottava lahonneita lattialautoja päiväkodin ja kylätalon sisällä. Talojen sisällä tuoksuu vanhalta kellarilta ja valoa on välillä niukasti. Selkäpiitä karmii. Olemme paikalla pienellä porukalla ja kaupunki tuntuu todellakin autiolta. 

Taloista on varastettu melkein kaikki irtaimisto ja päiväkodin rautasängyt näyttävät kolkoilta ilman patjoja. Jonkun lempinukke on unohtunut ikkunalaudalle, jossa se odottaa omistajaansa. Voin melkein kuulla lasten naurua ja askeleita natisevilla lautalattioilla.




 







Surullinen ja autio entinen kylän päätie näyttää nyt vain leveältä metsäpolulta. Sen molemmin puolin on kuitenkin lahonneita omakotitaloja, päiväkoti ja kylätalo, jossa muinoin kokoonnuttiin ja pidettiin juhlia ja tapahtumia.








Ydinvoimalan kupeessa jäähdytysaltaassa uiskentelee kolmimetrisiä monneja, jotka kasvavat suuremmiksi kuin muualla, koska kalastusta ei harjoiteta täällä päin.


Reaktorin ja sen sisällyksen ympärille on rakennettu teräksestä ja betonista Eiffel-torniakin painavampi sargofagi eristämään suurimmat säteilylähteet. Seisomme reaktorin vieressä hämmentyneinä. Onko tässä turvallista olla? Opas rauhoittelee meitä.

Alueella on monta reaktoria, mutta mikään niistä ei ole enää toiminassa. Räjähtäneen voimalan pihalla käy kuitenkin kuhina, sillä rakennustyöt jatkuvat edelleen.  Myös sargofagin suojissa työskentelee urheita miehiä palaten aina lyhyen työajan jälkeen pitkäksi toviksi kotiin välttääkseen vaarallisen annostuksen säteilyä.


Olikohan alueella sittenkin vaarallisia määriä säteilyä, sillä alla olevan kuvan yläreuna vioittui. Hmm.





Vierailu Chernobylissä muistuttaa taas siitä kuinka ihmiset voivat saada aikaan massiivista tuhoa toisilleen ja ympäristölle, tahattomasti tai tahallaan. Auschwitz ja Kambodzan Tuol Sleng -vankila toivat aikoinaan samoja ajatuksia mieleen. Näiden asioiden äärellä tuntee itsensä pieneksi.



Katukoira näykkii pohjettani samalla, kun kävelemme kohti Venäläistä Tikkaa eli vanhaa Neuvostoliiton aikaista tutkajärjestelmää. Opas kysyy haluammeko kiivetä tämän metallikasan päälle yli 100 metrin korkeuteen. Aikaa kiipeilyyn olisi hyvä varata n. 45 minuuttia. Jännä kyllä jäämme mieluummin turvallisesti maan pinnalle. Puolen kilometrin levyinen tutkajärjestelmä näyttää vaikuttavalta myös maasta katsottuna.



Kun olemme kertoneet retkestämme Chernobyliin meiltä on yleensä aina ensimmäisenä kysytty onko alueelle turvallista matkustaa. Vertailun vuoksi, useimmissa ydinvoimaloissa ympäri maailmaa on turvarajat niiden henkilökuntaa koskien, joka on 50-100 mikrosieverttiä per päivä. Yhden päivän tutustumismatkan aikana vierailija saa gammasäteilyä vähemmän kuin 2-3 mikrosieverttiä. Hyvin todennäköisesti saat enemmän säteilyä lentosi aikana Kiovaan.

Chernobylin alueelle retkiä järjestää esimerkiksi Chernobylwel.come

Jokaisella vierailijalla tulee olla voimassa oleva passi mukanaan koko ajan. Passia kysytään retken alussa ja tarkistusasemilla. Muista ettei mihinkään saa koskea eikä maahan laittaa esimerkiksi kameralaukkua. Ydinvoimalan lähettyvillä on lisäksi tarkat säännöt mitä saa kuvata. Alueella liikkuessa tulee pukeutua pitkiin housuihin ja pitkähihaiseen paitaan ja jaloissa pitää olla suljetut kengät eli ei sandaalit. Chernobylwel.come suosittelee vanhojen vaatteiden käyttämistä, jotka voidaan helposti pestä tai jopa heittää menemään, jos et pääse lopputarkastuksesta läpi. Tarkastuksessa asetutaan seisomaan laitteeseen, joka mittaa säteilyn määrän. On kuitenkin epätodennäköistä, että punainen valo syttyy palamaan ja joudut jättämään kenkäsi ja vaatteesi henkilökunnalle.

 Kotiinviemisiksi saimme T-paidat hauskalla tekstillä: "Enjoy Chernobyl, Die Later".
© Matka maailman ympäri 80 vuodessa • Theme by Maira G.