SLIDER

16 sentin metromatka 107 metrin syvyyteen

23.7.2017

5 hryvnjaa tiskiin ja neiti ojentaa luukusta pienen kuluneen muovipoletin. Poletti sujahtaa portin pieneen reikään ja portti pyörähtää auki. Universityet -aseman rullaportaita alas laskeutuessa kuluu tovi, sillä ne ovat yhdet maailman pisimmistä (87 metriä).

Sormet hakeutuvat korville jo siinä vaiheessa, kun metro vasta lipuu tunnelista laiturille. Matkustajat keinuvat hiljalleen istuimillaan metron kiitäessä kovaäänisesti syvällä maan alla. Metroverkosto on rakennettu osittain vanhoista pommisuojista ja Arsenal'na -asemalla 107 metrin syvyydessä olo tuntuu melkein kaivostyöläiseltä. Olemme yhdellä maailman syvimmistä metroasemista.





Yöjunalla halki Ukrainan

20.7.2017



Mittari junan sisällä näyttää + 40 astetta ja seisova ilma saa paidan selkämyksen tarrautumaan kiinni ihoon ja hengittäminen tuntuu raskaalta. Kun juna nytkähtää liikkeelle raikasta ilmaa työntyy pikkuhiljaa ikkunoista sisälle ja sisälämpötila alkaa laskea kohti siedettävää. Edessä on kahdentoista tunnin yöjunamatka Odessasta Kiovaan.





Sijaamme itse vuoteemme ja asetumme makuulle 60 cm leveisiin peteihimme. Kartanlukijani asentaa minulle lasten turvavaljaat yläsängyn reunalle, etten kierähdä yöllä alas junan lattialle. Siippani nukkuu turvallisesti alapetissä.




4 euron lippuun sisältyy kasvopyyhe, petivaatteet, patja ja muhkea tyyny, jolle on mukava laskea pää.


Katson haikeana naapuripöytien aamupalatarjontaa. Erilaisia leipiä, hehkuvan punaisia ja mehukkaita tomaatteja, kurkkua, leivoksia...Tuoreena vaimona olen pakannut retkikunnalle banaaneja, suolapähkinöitä ja suklaapatukoita. Junaemäntä tarjoilee tujakkaa mustaa teetä, jonka makua on pakko loiventaa sokerilla.




Tiedätkö miltä junan vessa haisee 12 tunnin matkan jälkeen?

"Oi Odessa, sä helmi Mustanmeren..."

19.7.2017

Olen niin pettynyt, kun Mustameri ei ollutkaan musta vaan kauniin turkoosi. 

Rantaa lähestyttäessä tuntuu, kuin siirtyisimme aivan eri kohteeseen. Suurkaupungista turistirysään. Kadun varsille ilmestyy katukauppiaita ja ihmisiä uima-asuissa. Hiekka tuntuu miellyttävältä varpaiden välissä ja iloitsen roskattomasta rannasta.  Ilma tuntuu seisovalta ja torkahdan välillä kirja kädessä, josta en saa luettua kuudessa tunnissa kuin muutaman sivun. Kulutan suurimman osan ajasta siirrellen aurinkovarjoa ja seuraten satoja muita rannalla olijoita. Taidamme olla täällä paikallisten ja Venäläisten turistien kanssa, sillä korviimme ei kantaudu englantia, italiaa, espanjaa saatika suomea. Nälän yllättäessä kyrilliset kirjaimet harhauttavat meidät pahasti ja lounaan tilaaminen osoittautuu haastavaksi. Englantia puhuu vain harva, mutta käsimerkeillä ja elekielellä pärjää vallan mainiosti. 

Täydellinen valinta häämatkakohteeksi!




Matkailijan tärkeä sanasto:

Kassa = Kacca
Market = Mapket
Summa = Cymma

 Kiitos = Дякую (Kyrillisiä kirjaimia on mahdoton tulkita!)



Olemme noin 450 km päässä Krimiltä ja naureskelemme keskenämme, kuinka median luoma kuva Ukrainasta levottomana matkailukohteena on hieman harhaanjohtava. Ei täällä joudu varomaan luoteja ja selviytymään mellakoiden keskellä. Täällä asuu tavallisia ihmisiä, jotka tekevät omia arkipuuhiaan, käyvät töissä ja koulussa ja ehkä illalla käyvät viilentymässä Mustassameressä.




Odessa tuntuu suurelta rauhalliselta ja lupsakalta puistolta suurien puiden reunustaessa kadut tarjoten samalla suojaa paahtavalta auringolta. Jokaisesta kadunkulmasta voi poimia matkaansa herkullisen kupin kahvia ja bongailla nostalgisia vanhoja ajopelejä.




Suurimpiin nähtävyyksiin taitaa lukeutua Potjomkinin portaat. Kyllä. 192 porrasta. Siinäpä vasta upea näky!


Jos uudisrakentajan budjetti on pieni tai tontin muoto haastava, niin ainahan voi jättää yhden seinän rakentamatta. Tietystä kuvakulmasta katsottuna tämä kerrostalo näyttää yksiseinäiseltä. Vaivaamaan jäi miten asukkaat ovat sisustaneet olohuoneensa.


Museoita, kirkkoja ja muistomerkkejä varmasti löytyy joka kulmalta, mutta me tultiin tänne syömään. Vegano Hooliganon vihreät tofuburgerit tuli testattua monena päivänä, joten niiden laatu on varmistettu ja lisäksi True saa myös isot suositukset. Suomen ravintolahintoihin tottuneelle tuntuu ilahduttavalta saada 5-10 euron loppulasku.










Muistinko mainita, että kaupungissa on paljon kissoja.

Pääsy kielletty! Kohteita joihin meillä ei ole asiaa

12.6.2017

Maailmassa on paljon jännittäviä paikkoja, joihin turisteilla ei ole asiaa niiden vaarallisuuden tai esimerkiksi korkean turvaluokituksen takia. Tässä muutama herkku myös urbaaneille löytöretkeilijöille, joihin itsekkin koen kuuluvani. Mikä niissä raunioissa ja hylätyissä kohteissa kiehtookin niin kovasti?!

Aavekaupunki Centralia

Pensylvaniassa Yhdysvalloissa on mystinen hylätty entinen kaivoskaupunki, jonka maan alla syttyi tulipalo 1962.  Jätehuollon työntekijät polttivat roskia kaivoksen sisäänkäynnin luona ja tuli levisi kaivokseen sytyttäen hiilen sen uumenissa palamaan. Sammutustöiden epäonnistuttua tuli päätettiin jättää palamaan itsekseen loppuun ja se palaa siellä yhä!


Koska ilmassa leijailee myrkkykaasuja ja maan kuori saattaa pettää alla kaupungissa ei asu enää kun kourallinen urheita ihmisiä, joita on yritetty toki häätää kaupungista. Centralian postinumero poistettiin lopullisesti käytöstä 2009 ja kaupunkiin johtava tie on suljettu. Tätä kaupunkia ei siis virallisesti ole enää olemassa. Siellä täällä maan uumenista kohoaa savua ja rikin katkuista huurua muistuttaen surullisesta historiasta.



Snake Island

Brasilian rannikon tuntumassa on saari nimeltä Ilha Da Queimada Grande, jonne vierailijoilla ei ole asiaa. Vain pelottomimmat tiedemiehet uskaltautuvat nousemaan tälle saarelle sillä saarella asustaa erittäin suuri ja myrkyllinen kultakeihäskäärmeiden yhdyskunta. 



Brasilian laivasto on kieltänyt siivileiltä pääsyn saarelle eikä se muutenkaan olisi kovin helppoa. Saarelle päästäkseen on purjehdittava merialueella, jossa on ankaria puuskittaisia tuulia ja rantautuminen  saarelle tapahtuu jyrkkään ja kivikkoiseen takiasten peittämään ylämäkeen. Ei kuulosta helpolta.

Saarella luikertelee vähintään 5 000 käärmettä ja saarella oleva hylätty majakkakin on täysin käärmeiden valtaama. Legendan mukaan viimeinen majakanvartija perheineen eli saarella siihen saakka, kunnes käärmeet tunkeutuivat asuinmökkiin ja perheen yrittäessä paeta kärmekset nappasivat heidät yksitellen. 

Surtsey

Surtseyn saari Islannin etelärannikolla on todennäköisesti maailman koskemattomin luonnontilassa oleva paikka. Saari syntyi pitkäkestoisessa vedenalaisessa tulivuorenpurkauksessa aikavälillä 1963-1967 ja se julistettiin nopeasti luonnonsuojelualueeksi. 


Vain harvoilla tutkijoilla on ollut lupa mennä saarelle tutkimaan ja havainnoimaan kuinka elämä maapallolla alkaa ja kehittyy. Saari halutaan pitää luonnontilassa ilman, että sen luontaista kehitystä häiritään. Vuoteen 2004 mennessä oli kirjattu havainnot 69 putkilokasvista, 71 jäkälästä, 24 sienestä, 14 lintulajista ja 335 selkärangattomasta. Saari on lisätty vuonna 2008 Unescon maailmanperintökohteeksi.

Varoshan aavekaupunki

Jos muissa turistikohteissa on hotellihuoneista pulaa, niin Itäisestä Kyproksesta löytyy monta hotellia tyhjillään. Alueelle on tosin hankala päästä sillä se on aidattu turkkilaisten vuoden 1974 miehityksen jäljiltä. Varosha oli muinoin yksi maailman suosituimmista lomakohteista ja jopa Hollywoodin seurapiiriläisetkin viettivät aikaa ylellisissä hotelleissa. Vuonna 1974 turistiparatiisin portit suljettiin kuitenkin lopullisesti.


Kaupunki muistuttaa nykyajan Pompeijia, jossa aika on pysähtynyt. Aamiaiset ovat edelleen puoliksi syötyinä pöydillä ja autokauppojen pihoissa on vieläkin vuoden 1974 uutuusmalleja ja vaatekaupoissa rekeissä roikkuu tyylikkäitä 70-luvun luomuksia. Rakennukset ovat rapistuneet ja luonto on ottanut kaupungissa jalansijaa ja merikilpikonnat ovat vallanneet uimarannat.


Jos haluaa nähdä palan tätä autiokaupunkia voi mennä lomailemaan kyproksenturkkilaiseen Famagustaan. Samalla kun makoilet rannalla voit ihmetellä aidan takana hiljalleen rapistuvaa Varoshaa.


Pohjois-Sentinel

Bengalinlahdella sijaitsee pieni saari, jota kansoittaa 50-400 alkuasukasta. Tummaihoiset ja lyhytkasvuiset sentinelit ovat yksi viimeisimmistä alkuperäisheimoista, jotka välttävät yhteyksiä moderniin maailmaan. Saarella ei ole luonnonsatamia ja se on kartoittamattomien koralliriuttojen ympäröimä. Jos kuitenkin yrität rantautua saarelle sinut häädetään välittömästi nuolikuuron saattelemana.


Asukkaat elävät pyynnillä ja keräilyllä eikä heidän ole havaittu harjoittavan lainkaan maanviljelyä. Heidän ruokavalio koostuu hedelmistä, pähkinöistä, juurista, kalasta, villisioista, hunajasta sekä lokkien ja kilpikonnien munista.  Myös heidän kieli eroaa merkittävästi muista saariryhmällä puhutuista ja tutkijat ovat arvelleet, että saarelaiset ovat vältelleet kontakteja myös lähisaarten asukkaisiin vuosituhansien ajan. 

Vuonna 1880 ensimmäinen tutkimusryhmä rantautui saarelle ja he saivat vangittua muutaman alkuasukkaan. Tutkimushanke päättyi kuitenkin katastrofaalisesti, kun osa alkuasukkaista sairastui ja kuoli. Myös 1960-luvulla yritettiin luoda yhteyksiä saarelaisiin, mutta turhaan. Vuonna 1974 saarelle rantautui dokumenttiohjelman tekijäryhmä, mutta hekin joutuivat hyökkäyksen kohteeksi ja nuoli lävisti ohjaajan reiden.

Vuonna 1996 saarelaiset ovat vihdoin saaneet rauhan, kun erilaiset ryhmittymät saivat vihdoin tahtonsa läpi, jotta saarelaiset jätetään rauhaan.



Tiedätkö muita mielenkiintoisia paikkoja, joihin olisi kutkuttavaa päästä, mutta joihin tavallisella turistilla ei ole asiaa?



Lähde: Smith, Daniel (2013) Pääsy Kielletty! 100 Maailman salaisinta kohdetta. Suomentanut Elias Salminen. Helsinki: Tammi. Englannin kielinen alkuteos 100 Places You Will Never Visit 2012

Kuvalähteet: 
http://www.centraliapa.org/category/media/
https://www.youtube.com/watch?v=-eTTiorMmR0
http://www.thousandwonders.net/Surtsey
http://theunion4ever.com/place/varosha-ghost-town/
http://northsentinelisland.com/

Pieni tarina loppuunpalamisesta

14.5.2017

Liian kauan jatkunut stressi ja ylivirittinyt hälytystila kehossa olivat liikaa mielelle ja keholle ja ne huusivat aluksi apua voimakkaan ahdistuksen, univaikeuksien ja sairastelun muodossa. Aavistelin samoihin aikoihin ettei ole normaalia kärsiä töissä pahoista muisti- ja keskittymisvaikeuksista tavanomaisissa asioissa, joita on tehnyt vuosikausia. Tunsin etten enää osaa enkä selviydy.


Lopulta sain paniikkikohtauksia. Henkinen paine kehossa oli liikaa. Vasta silloin tajusin jarruttaa. Liian myöhään. Luulin että olen supernainen, mutta olin väärässä.

Olen ollut sairaslomalla jo kohta pari kuukautta loppuunpalamisen takia ja tunsin vahvasti, että tarvitsin etäisyyttä ajatteluun ja sairaslomalla olemiseen. Sairaslomalla oleminen on hemmetin raskasta! Ammattilaiset muistuttivat minua etten ole toimintakyvytön vaan tällä hetkellä työkyvytön omaan ammattiini. Eihän mulla tosiaan ole jalka paketissa! Asiaa hetken pohdittuani päädyin ottamaan lomaa sairaslomastani ja lähdin yksin pakomatkalle Kööpenhaminaan.




Samalla lailla kun onnettomuudessa jalkansa loukannut kuntouttaa fysioterapian avulla itsensä eheäksi, minä kuntoutan mieleni ja kehoni taas toimimaan normaalisti. Minun pitää opetella uudelleen rentoutumaan, nukkumaan kokonaisia ehjiä öitä, elämään hetkessä tekemättä mitään, selviytymään ongelman ratkaisutilanteista ja ylipäätään paineistetuista hetkistä.





On ollut toisaalta äärimmäisen mieleenkiintoista seurata kehon ja mielen rajujakin muutoksia varsinkin sairasloman alussa tiedostaen samalla, että kaikki on ohi menevää. Minusta tulee vielä eheä ja lopulta varmasti osaan olla jopa kiitollinen burnoutista.


Yhteiskunta haluaisi että meillä on koko ajan pärinä perseen alla, mutta minä haluan

H I D A S T A A. 

Minun on pakko hidastaa. Lääkärit, psykologit ja muut ammattilaiset määräsivät minut hidastamaan. Juuri nyt parhaalta tuntuukin istua kahvilassa, tuijottaa ikkunasta ulos, lukea ja kirjoittaa. Minulla on vain aikaa. Minun ei tarvitse suorittaa eikä suunnitella. Jos haluan mennä puistoon sulattelemaan suklaakakkua, menen ja nautin vihreästä keväästä ja kukkien tuoksusta, kunnes kyllästyn. Ehkä olen vielä aamu-uninen, mutta tunnen itseni raukeaksi ja levolliseksi. Ehkä se johtuu vihreistä seinistä ja katosta sekä vanhoista nitisevistä lautalattioista.



En tiedä tarkalleen mitä tulin hakemaan. Sain ainakin auringon ja muutaman päivän ilman sairaslomaa. Tärkeintähän ei ole päämäärä vaan itse matka. Mennä vain ja elää hetkessä analysoimatta kaikkea. Siinä tulee herkkä ihminen hulluksi, jos liikaa ajattelee. Tuskin sitä muutkaan tietävät mikä on elämän ja olemisen tarkoitus, mutta joku viisas sanoi kerran, että ihmisen arvo perustuu olemiseen ei tekemiseen. Tällä kaikella olemisella täytyy siis olla jokin suurempi merkitys. Olen varmuuden vuoksi mahdollisimman kauan kahvilassa.



Löydän itsestäni dorminaisen, ekstrovertin seurustelijan, joka heittäytyy ja tutustuu uusiin ihmisiin. Perheen kanssa matkustaessa sitä harvemmin tutustuu yhtä paljon uusiin ihmisiin satunnaisia lyhyitä keskusteluita lukuunottamatta. Kuuden hengen huoneessa on välillä ruuhkaa, kun suomalainen, australialainen, etelä-korealainen, englantilainen ja kaksi tanskalaista laittautuu samaan aikaan ahtaissa tiloissa. Virittelemme yhtenä iltana jopa Euroviisustudiota ja kannustamme omien maidemme edustajia jatkoon.




Heti ensimmäisistä sairaslomaviikoista alkaen tuntui, että halusin pakoon sairaslomaa. Tuntui että pää räjähtää. Kaikki on niin ahdistavaa, sekavaa ja turhauttavaa ja lisäksi en voi itse määrätä kehoni ja mieleni tahtia parantua.  Kööpenhaminaan matkustaminen oli kyllä loistava päätös! Kaupunki tuntuu kodilta, jossa on helppo hengittää ja olla. Jätin hetkeksi taakseni kaiken ja pidin vain kiinni nykyisestä. Kehoni kiittää kun se sai rentoutua, levätä ja voimaantua ja koen että olen mennyt taas askeleen eteenpäin.

Olen huomannut, että minulle parasta terapiaa on luonnosta nauttiminen, puhuminen ja kirjoittaminen. Aina omien tunteiden sanallistaminen ei tosin ole helppoa eikä varsinkaan vaikeista ja henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen. Halusin kuitenkin jakaa tämän tarinan toivoen, että saan antaa voimaa toiselle samaa polkua kulkevalle. Meitä on varmasti monta.

Kuinkas se yksin matkustaminen sitten sujui? Sanoisin, että hieno ja erilainen kokemus, mutta taidan kuitenkin ottaa seuraavalla kerralla Kartanlukijani mukaan matkalle, koska rakastan yhteisiä muistoja ja seikkailuitamme.

Onneksi minulla on koko ikäni aikaa kiertää maapalloa ja tutustua eri kulttuureihin, maa kerrallaan aina välillä palaten kotiin analysoimaan, rauhoittumaan ja palastelemaan matkaa ja haaveilemaan uudesta. Kotiin on hyvä palata lepäämään, onnellisena ja kiitollisena kaikesta mitä on saanut kokea.
Niin myös tälläkin kertaa.
© Matka maailman ympäri 80 vuodessa • Theme by Maira G.