SLIDER

20 tuntia Dohassa - Tuskanhikeä autiossa kaupungissa

10.10.2017



Pitkä välilasku Dohassa, Qatarin pääkaupungissa, enteili kulttuurielämystä ensi kertaa Lähi-Idässä vierailevalle. Hunnutettuja salaperäisiä naisia ja pitkiin valkoisiin kaapuihin pukeutuneita miehiä turbaanit päässään. Markkinoita, mausteiden tuoksua, öljyrahoilla rakennettua luxusta ja uutta eksoottista kieltä.

Pettymys on kuitenkin suuri, kun tajuan että meneillään oleva Persianlahden Arabimaiden kiista on tyhjentänyt kaupungin ihmisistä. Eri uutissivustot kirjoittavat, että Saudi-Arabia, Egypti, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Bahrain syyttävät Qataria mm. terroristiliikkeiden tukemisesta. Maat ovat katkaisseet välinsä Qatariin, asettaneet matkustuskieltoja ja pakotteita maalle. Kaupunki tuntuukin hieman autiolta, lähinnä isolta työmaalta, ja keskipäivän tukala neljänkymmenen asteen helle saa suurimman osan turisteista ja paikallisista pysymään sisätiloissa. Uhmaan hellettä ja halvan öljyn ruokkimaa autoilukulttuuria ja päätän kävellä ympäri keskustaa. Suojateitä on harvassa ja odottaminen piinaavaa. Yritän löytää sähkökaappien ja valotolppien takaa suojaa auringolta.

Kävelen raskain uupunein askelin kaupungissa ja tunnen pitkään olevani korttelin ainut nainen, kunnes kulman takaa astelee tuiman näköinen nainen ostoskassiensa kanssa. Työmiehet seisovat lounasaikaan pölyisissä vaatteissaan tiiviinä rykelmänä pienen kojun edessä, josta käsi ojentaa tasaiseen tahtiin ohuita rullalle käärittyjä herkullisen näköisiä leipiä. Vaikka olen nälkäinen ja  koen kaupungin turvalliseksi en kuitenkaan tohdi mennä miesten kanssa lounastamaan. Ehkä se johtuu uteliaista, mutta samaan aikaan ystävällisistä, katseista tai ulkopuolisuuden tunteesta. Kaipaan myös ilmastoitua ravintolaa.


Tutustun satama-alueeseen, jossa myös palikkakasalta näyttävä Islamilaisen taiteen museo sijaitsee sekä Souq Waqif -markkinoihin ja alan hyvin pian kyllästyä ja turhautua kaupunkiin. Tyhjyyteen ja kuumuuteen. En koe että Dohassa on mitään nähtävää enkä löydä itsestäni inspiraatiota museovierailuun tai moskeijakäyntiin. Pelkkä ruoan löytäminenkin tuntuu haastavalta. Tuntuu että sama kaava toistuu. Lyhyillä välilaskuilla en saa otetta kaupungeista ja minulle jää helposti paha maku suuhun, vaikka useamman päivän vierailulla saattaisin rakastua kohteeseen. Anteeksi Doha, vika on minussa.

Minulla oli lapsenomainen, epärealistinen ja satukirjoihin perustuva romanttinen mielikuva kaupungista, jossa kaikki pukeutuvat pitkiin mustiin ja valkoisiin kaapuihin. Dohassa on kuitenkin paljon työvoimaa, esimerkiksi Intiasta ja väestöstä vain alle puolet ovat alkujaan Qatarista. Paikallisen naisen kanssa jutustellessa selviää, että vain Qatarissa syntyneet naiset pukeutuvat pitkiin peittäviin mustiin pukuihin, kun taas maahanmuuttajat pukeutuvat peittäviin tavanomaisiin länsimaisiin vaatteisiin ja pään peittävään huiviin. Eräs Dohassa työskentelevä bisnesmies vinkkaa minulle, että W-Hotellista löytää kaupungin kerman valkoisissa puvuissaan arabialaista teetä juomassa. Ensi kerralla sitten.




Qatar Airways teki Dohan vierailustani kaikesta huolimatta luxusta. Lentokenttäkuljetukset, muhkea ja pehmeä vuode valkoisine lakanoineen, laadukkaat minikokoiset kylpytuotteet (jotka lähtivät mukaani), merinäköala sekä 15. kerroksen kattoterassi uima-altaalla. Kaikki tämä lentoyhtiön piikkiin. En vieläkään tiedä miten onnistuin tekemään hotellivarauksen. Ilmaiseen majoitukseen liittyy paljon ehtoja ja sain ristiriitaista tietoa eri tahoilta, joten jännitys oli suuri saapuessani hotelliin. Lentoyhtiön asiakaspalvelija sanoi ennen matkaa, etten ole oikeutettu ilmaiseen yöhön, koska en ollut varannut lentoja suoraan Qatar Airwayssilta. Toisaalta sähköpostissani oli jo varausvahvistus hotelliyöstä, josta en ollut maksanut mitään. En todellakaan ollut varannut matkabudjettiini yli 100 euron majoitusta viiden tähden hotellissa. Varaus oli kuitenkin kunnossa ja minun tarvitsi vain ojentaa passini virkailijalle. Luottokortti sai jäädä turvallisesti lompakkoon.











Pitkät housut ja pitkähihainen paita liimautuu hetkessä kiinni ihoon. 40 asteinen ilma tuntuu saunalta, eikä veden juonnista tunnu olevan apua. En löydä auki olevia kahviloita enkä ravintoloita, joissa voisin vilvoitella ja levähtää. Taivas on pilvetön, eikä tuulen vireestä ole tietoakaan. Keskeltä Souq Waqif -markkinoita löydän viileän, siistin ja hyvän tuoksuisen keitaan, jonne haluaisin jäädä oleskelemaan pidemmäksikin aikaa - yleisen WC:n.


Viimein istun tyhjillään olevassa ravintolassa ja nautin ilmastoinnista ja rasvaisesta ja herkullisesta juustopiirakasta. Palaan väsyneenä takaisin hotellille, hyppään lentokenttäbussiin ja jatkan matkaani kohti Intiaa.







 EDIT 20.11.2017


Mitä meille sitten käy, jos emme saa enää matkustaa?

27.9.2017

Tänään vietetään maailman matkailupäivää ja me suomalaiset kuulumme siihen alle 10 prosentin etuoikeutettujen joukkoon maailman väestöstä, joilla on mahdollisuus matkustella. Turismi on lähtemistä ja tulemista. Se liikuttaa ihmisiä yli kulttuuristen ja valtiollisten rajojen ja opettaa käyttäjälleen uusia tapoja ja perinteitä ja rakentaa maailmankuvaa ja luo pohjaa suvaitsevaisuudelle.  


Yleensä, kun puhutaan matkailusta, puhutaan tänä päivänä myös sen tuomista ongelmista. Niihin sen enempää menemättä toivoisin vain, että jokainen matkailija ottaa selvää matkakohteesta ja pyrkii kohti vastuullisempaa matkailua. Matkailusta on nimittäin myös paljon hyötyä, vaikka parinkymmenen vuoden aikana tehty vastuullisuuskasvatus ei näytä tuottavat mittavia tuloksia.

Matkailualasta on tullut valtava työllistäjä ympäri maapallon ja arvioiden mukaan yli 8% koko maailman työvoimasta työskenteleekin matkailun parissa tavalla tai toisella. Matkailuala on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, noin 4-5 % kasvua per vuosi, ja Maailman Matkailujärjestö UNWTO:n mukaan vuonna 2016 tehtiin 1.235 miljardia ulkomaan matkaa. Arvio vuodelle 2030 on jo 1.8 miljardia matkaa.

Istuskelin tuossa yhtenä päivänä kirjastossa ja selailin matkailuaiheista kirjallisuutta ja jäin pohtimaan matkailun kehitystä. Jo 500-100 vuotta eKr. matkusteltiin katsomaan antiikin nähtävyyksiä ja 1700-luvulla oli muotia ylhäisten nuorukaisten keskuudessa tehdä Grand Tour -kiertomatka Euroopassa oppien uusista kulttuureista. Massamatkailun kausi katsotaan alkaneen jo 1840-luvulta, jolloin brittiläinen matkailualan uranuurtaja Thomas Cook järjesti ensimmäisen pakettimatkan. Suomessa massaturismi alkoi 50-60-luvuilla ja Mallorca ja Kanariansaaret nousivat suureen suosioon. Me taidamme elää nyt niin sanottua elämysmatkailun aikakautta, jolloin kaipaamme matkoiltamme yksilöllisyyttä ja tarpeidemme huomioimista. 


Kun ihminen on saanut valloitettua jo melkein jokaisen kolkan maapallosta ja supertravelleri on jo nähnyt kaiken, siirrymmekö avaruusmatkailuun? Tavalliset kohteet eivät enää tunnu missään ja niska limassa ansaituille lomarahoille halutaan enemmän vastinetta. Enää ei riitä ranta, ravintola ja all inclusive -ranneke. Miltä näyttää matkailuala kahdenkymmenen vuoden kuluttua?


En ole matkailualan ammattilainen tai journalisti vaan tavallinen turisti, joka on pahasti addiktoitunut matkailuun. Kiireisessä yhteiskunnassa emme tavallaan omista enää omaa aikaamme, koska olemme myyneet sitä työnantajalle. Joudumme ostamaan itsellemme lisää aikaa, jotta pääsemme irrottautumaan arjestamme. Myymme omaisuutemme lentolippujen tähden. Meidän perheessä ei ole enää sohvaa, koska siitä saaduilla rahoilla saimme ostettua itsemme Thaimaaseen ensi talvena. Missä menee raja? Milloin matkustuksesta tulee pakkomielle? Miksi osa meistä haluaa niin pakon omaisesti maailmalle? Pakenemmeko jotain sen lisäksi, että olemme talviaikaan ilmastopakolaisia? Onko elämässämme aukko, jota yritämme paikkailla matkustamalla? Miten meidän sitten käy, jos jostain syystä matkustamista rajoitetaan radikaalisti?  Mitä jos lentäminen ja matkustelu kielletään esimerkiksi maailmansodan tai muun poikkeutilan takia?!! Ovatko valtiot varanneet silloin rahoja vanhustyön ohella myös matkailijoiden riippuvuuden hoitoon, jos maailma joskus sulkeutuukin meiltä. 

Minulla on paljon kysymyksiä, muttei vastauksia. Onneksi parin viikon päästä pääsen Intiaan.

Täsmävinkit Kiovaan ja kuumottava loman loppuhuipennus

13.9.2017

Olimme Ukrainassa häämatkalla heinäkuussa ja olen pyöritellyt Kiovasta kertovaa tekstiä hyppysissäni siitä asti. Kaupungin paketoiminen yhteen artikkeliin on tuntunut vaikealta. Kiovasta kun voisi kirjoittaa erillisen jutun metromatkan päässä olevista Hidroparkin uimarannoista, herkullisesta ja edullisesta ruoasta, näyttävistä kirkoista ja luostareista, tärykalvoja koettelevista metromatkoista (niistä kirjoitinkin erillisen jutun), 102 metriä korkeasta Äiti synnyinmaa -patsaasta ja sitä ympäröivästä suuresta isänmaallisuuden museosta. 

Heinäkuussa saimme nauttia Kiovassa yli kolmenkymmenen asteen helteistä samaan aikaan, kun Suomessa lukemat laskivat kymmenen asteen tuntumaan. Kuumana kesäpäivänä oli mukava päästä Hidroparkin rannoille vilvoittelemaan. Keskustasta voi hypätä metron kuljetettavaksi (Jos olet herkkäkorvainen, muista korvatulpat!) ja jäädä sillan toisella puolella pois Hidropark-asemalla. Hiekkarantoja on useampia ja jos nälkä yllättää, niin tarjolla on myös syötävää ja juotavaa. Jos haluaa viettää enemmän aikaa rannalla kannattaa majoittua jokilaivassa, Bakkara Art hotellissa, joka on parkkeerattu kätevästi lähelle metroasemaa.




Ukrainassa ruoka on ilahduttavan edullista ja on mukava hemmotella itseään ravintoloissa. Aamupalaksi voi valita herkullisen uppomuna -annoksen Mafiassa tai pistäytyä piirakoihin erikoistuneessa Nikolayssa. Tarjolla on suolaisia ja makeita piirakoita, sekä tietenkin kuumia aamuun sopivia juomia.




Lounasta ja illallista voi nauttia paikallisten suosimassa Varenichnaya "Katysha" -ravintolassa ja tehdä samalla aikamatkan menneisiin vuosikymmeniin.  Listalla on esimerkiksi perinteisiä perunalla ja sienillä täytettyjä pierogi- piiraita, pinaattimuhennosta, keittoja, juustolla täytettyä hatsaburi-leipää, Kiovan kanaa, kirsikka struudeleita ja kotitekoisia mehuja. Tästä tuli meidän yksi suosikkipaikoista kaupungissa.

Jos haluaa leikkiä Sherlock Holmesia voi suunnata askeleensa kohti Maidanin aukiota ja etsiä sen alle kätketty salainen ravintola.  

Hod Dogin ystävien kannattaa suunnata Bistro Bistroon. Pieni kellarissa sijaitseva ravintola tarjoaa nälkäiselle maittavia ja runsaita annoksia.

Kaupungissa on hyvin tarjontaa kasvisruokailijalle ja vegaanille voisin suositella esimerksi Green 13 -ravintolaa, jossa kukkaro keveni vain viiden euron verran tilattuamme kaksi hampurilaista ja juomat. Monessa kuppilassa oli tarjolla myös smoothieita ja tuorepuristettuja mehuja.

Kaksi ihmistä ruokailee tai kahvittelee Kiovassa n. 5-10 eurolla per ruokailu, jos ruokajuomaksi riittää vesi tai mehu. Puolentoista litran vesi maksaa kaupassa noin 30 senttiä, cappuccino noin euron ja jogurtista ja vedestä tehty ayran pullo noin 60 senttiä. Kartanlukijani kehitti ayraniin pakkomielteen Turkissa muutama vuosi sitten ja tarttuipa pullo mukaan Kiovassakin aina kauppareissulla. Kolme litraa tuota raikastavaa ja nesteyttävää juomaa muutaman päivän reissulla on kunnioitettava suoritus.



Pecherskin luostarialueella voi kivuta Lavra -kellotorniin katsomaan Kiovaa lintuperspektiivistä. Myös itse Uspenski Sobor -kirkko on kaunis sisältä. Alueella pääsimme myös käymään Mykola Syadristyn mikrominiatyyrinäyttelyssä. Siellä voi ihmetellä muun muassa nuppineulan pään kokoista shakkilautaa ja läpinäkyväksi käsiteltyä ontoksi porattua hiusta, jonka sisällä on punainen ruusu. Luit oikein. Mysteeriksi jäi miten nämä mikrominiatyyrit on valmistettu 60- ja 70 -luvulla.






Kauniin vaalean sinisessä Pyhän Mikaelin luostarissa on harras tunnelma, mutta erityisesti mieleen jää Pyhän Sofian katedraali 1000-luvulta. Pietarinkirkko Roomassakin on 500 vuotta uudempi, kuin tämä Unescon maailmanperintökohde. Tuntuu surrealistiselta kävellä niin vanhan rakennuksen sisällä ja ihailla sen kattofreskoja ja taidokasta arkkitehtuuria. Hienoa että tällaisia kohteita on säilynyt sotien jaloista jälkipolville.



Rannan tuntumassa voi istahtaa Äiti synnyinmaan -patsaan hameen helmoihin nauttimaan eväitä ja katsomaan maisemia. Alueella on sotahistoriallinen museo, sotilaskalustoa sekä sotilaille, partisaanien taisteluille ja sodan ja keskitysleirien siviiliuhreille omistettuja muistomerkkejä.







Oma suosikkialueemme Kiovassa on ehdottamasti Zoloti Vorota metroaseman ympäristö kauniiden vanhojen talojen ja rauhallisen tunnelman takia. Kaupungissa on paljon puistoja, joihin voi vetäytyä rentoutumaan ja nauttimaan vaikkapa erikoiskahvista, jota myydään melkein joka risteyksessä pienistä kojuista.


Maidanin alueella on eniten turisteja, kauppoja ja hälinää. Aukiolla liikkuu valitettavasti myös kaupustelijoita, joiden käsivarsilla istuu lintuja ja pieniä apinoita kahlittuna jalastaan kiinni. Maksua vastaan voit kuvauttaa itsesi tai silittää eläimiä. Tällaista eläinten oikeuksia polkevaa toimintaa ei pidä tukea.


Mukavan kaupunkiloman päätteeksi muista tarkistaa minne lentokentälle matkaseurueesi tulee suunnistaa. Boryspilin vai Kiova-Zuljanyn kansainväliselle lentokentälle? Löysimme itsemme aamulla varhain jälkimmäiseltä kentältä noin 40 kilometrin päästä oikeasta Boryspilin kentästä. Liekö viikon jatkuneen helteen syytä, mutta varasimme viimeisen yön majoituksen edellisenä päivänä väärän lentokentän läheltä.

Lentokenttähotelli näytti ulkoapäin yhtä harmaalta ja hylätyltä, kuin alue jonne se oli rakennettu. Sisääntuloaula oli surrealistisen iso ja lattiaa peitti kuninkaallisin ornamenttikuvioin kirjailtu punakeltainen kokolattiamatto. Seinän vierustoille oli ripoteltu kultaisia ja punaisia barokkikalusteita. Aula hukkui plyyssiin ja samettiin. Vain osa tilasta oli valaistu ja pimeät seinän vierukset näyttivät uhkaavilta. Kaiuttimesta soi hiljaisella äänellä Twin Peaks henkinen musiikki. Nielaisin.




 Virkailija, joka istui pienen barokkipöytänsä takana huoneen nurkassa vaihtoi huoneemme toiseen rikkinäisen ilmastoinnin takia. Saimme uuden huoneen avaimen ja lähdimme huojentuneina etsimään illallista.

Kun palasimme hotelliin kävelimme pitkin kokkolattiamatoin vuorattuja pitkiä autioita käytäviä ja  etsimme huonettamme, joka tuntui hukkuneen sokkeloihin. Kun viimein avasimme oven, jossa oli sama numero kuin avainkortissa, hämmennyimme. Huone oli koskematon. Missä meidän matkalaukut olivat? Virkailija barokkipöytänsä takana oli koodannut avaimemme väärin.


Hotelli alkoi tuntua iltaa kohden pelottavalta. Käytäviltä alkoi kuulua outoa naksahtelua ja tuntui, ettei monen sadan huoneen hotellissa yöpynyt muita meidän lisäksi. Aulan musiikkikin toi mieleen lähinnä kauhuelokuvan. Hohdon kohtaukset hiipivät hiljalleen mieleeni, samalla kun yritin kaivautua syvemmälle peiton alle turvaan. Toivoin, että aamu valkenisi pian.

Aamulla kävelimme lentokentälle. Siinä vaiheessa, kun astuimme pieneen terminaaliin, jonka ilmoitustauluilla luki vain Ukrainalaisten kaupunkien nimiä, tajusimme, että nyt taitaa hääparille käydä hassusti. Liukas liikkeisen taksikuskin ja jonossa etuilun ansiosta ennätimme kuitenkin paluulennolle.

© Matka maailman ympäri 80 vuodessa • Theme by Maira G.