SLIDER

Podgorica - Turistien väheksymä aarre

Istuimme bussin takapenkillä ja ihailimme vuoristoisia maisemia ja katsoimme haikeana kohti turkoosia merta, joka jäi hetki hetkeltä kauemmas taakse. Olimme matkalla Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan.


Kaunis tummatukkainen nuori nainen esittäytyi vieressäni Militzaksi ja kerroimme matkan aikana toisillemme omista maistamme. Militza ihmetteli suomalaisen ruoan korkeaa hintaa ja minä paikallista sosiaaliturvaa. Lapsen saanut äiti saa 3kk äitiysrahaa, jonka jälkeen on palattava työelämään. Lapset jäävät silloin isovanhempien hoidettavaksi. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole niin paljon yhteisöllisyyttä, että moinen onnistuisi meillä.

Jos erehtyy kertomaan ulkomaalaiselle omat tulonsa joutuu heti perään kertomaan mitä Suomessa maksaa asuminen, kuinka paljon verottaja vie välistä, kuinka paljon junaliput maksavat ja kuinka tolkuttomasti ruoka maksaa. Yleensä kuulija kauhistelee Suomen hintatasoa ja niin kävi myös vierustoverille bussissa. Militza työskentelee hotellin vastaanotolla ja tienaa noin 300-400 euroa kuukaudessa, josta puolet menee suoraan asumiseen. Toki Suomen palkkataso kuulostaa aluksi korkealta, mutta kun lyö faktat tiskiin tilanne muuttuu.

Samaan lopputulokseen tulimme siitä, että molempia maita vaivaa työttömyys ja ihmiset odottavat parempaa huomista.

Olin onnellinen kun olin viimein tavannut jonkun, jonka kanssa pystyin juttelemaan englanniksi. 

Matkamme Montenegrossa päättyi maan pääkaupunkiin Podgoricaan, jolta emme odottaneet mitään muuta, kuin valtavia metalliromusta tehtyjä Transformers patsaita. Taideteokset oli kuitenkin korjattu pois katukuvasta jo edellisenä vuotena. Se siitä sitten.

Olimme lukeneet ennen matkaa netistä, että pääkaupunki ei ole turistien suosiossa eikä keskustassa ole juurikaan nähtävyyksiä muutamaa siltaa ja uskonnollista rakennusta lukuunottamatta. Kaupungin laidalla uhmakkaasti seisovat ränsistyneet betonikerrostalot eivät myöskään varsinaisesti toivota tulijaa tervetulleeksi.

Ehkä juuri se teki kaupungista erityisen. Montenegrolaiset ja heidän arki. Venäläiset ja turistikrääsäkojut loistivat poissaolollaan.


Hotel M sijaitsee noin 2km keskustasta ja rakastuimme hotelliin ja sen ympäristöön välittömästi. Täällä olisi voinut viettää aikaa enemmänkin, kuin vain yhden yön. Taksilla kulkeminen Podgoricassa on järjettömän edullista. Kilometrin matka maksaa euron, joten keskustaan pääsee kätevästi parilla eurolla.

Keskustasta löytyy ihania kahviloita ja ravintoloita ja suuntaamalla kohti joen rantaa saa nauttia kauniista maisemista ja turkoosista vedestä.










Kaupunkiin oli ilmeisesti avattu uusi kauppa, jonka edustalla parveili ihmisiä avajaistarjouksia metsästämässä ja Pipsa-possua kuvaamassa. Illalla keskustan torilla oli järjetön musiikkitapahtuma, jossa musiikki soi niin lujalla, että korvia vihloi. 

Jos haluaa kuluttaa viimeiset reissurahat kannattaa hypätä taksiin ja suunnistaa Delta City ostoskeskukseen, josta löytyy monipuolisesti kauppoja.


Lähtöaamuna kävelin Montenegron aamuauringosta nauttien hotellin ympäristössä ja seurasin, kuinka lähitalon vanha isäntä kuopsutteli pihamaataan vihellellen. Hän näytti onnelliselta. Puutarhanhoidon lomassa hän sai lapsen lapsensa päiväksi hoitoon, ilmeisesti vanhempien työpäivän ajaksi, ja myös isoäiti tuli sisältä tervehtimään pientä tulijaa. 

Parasta matkoilla on seurata paikallisten elämää. Vaikka minä poistun omaan kotimaahani, niin arki lomakohteessa jatkuu samalla lailla. Kiitos että sain kurkistaa Montenegrolaiseen elämään.





Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Matka maailman ympäri 80 vuodessa • Theme by Maira G.