SLIDER

Koti Ulcinjissa



Tuntuu että Montenegrossa on enemmän huoneistoja vuokrattavana, kuin tavallisia hotellihuoneita. Mekin majoitumme Ulcinjissa tällaisessa huoneistossa, jossa on kaksi makuuhuonetta (merinäköalalla), keittiö ja parveke. Kolme yötä tällaisessa isossa asunnossa maksoi meille 140€. 

Oma keittiö mahdollistaa ison säästön ruokamenoissa varsinkin, kun ruoka täällä on edullisempaa kuin Suomessa. Parin päivän aikana ollaan käytetty vain 20€ ruokakauppaan ja sillä summalla on hankittu hedelmiä, leipää, murukahvia, vettä, munia, nutellaa, tomaattipastaan ainekset ja paljon muuta. On aika mukavaa keitellä itse aamupalakahvit minikeittiössä ja lounaspastan saimme jopa nauttia omalla parvekkeella auringon paistaessa hetken aikaa. 


On helppo kuvitella millaista olisi asua täällä vanhassa kaupungissa kesäkuukaudet. Lähimarketin myyjätär tulisi tutuksi ja noin viisi kuukautta vuodessa sitä tekisi töitä turismin parissa ja loput vuodesta opiskelisi ja hoitaisi viljelysmaata sisämaassa. Siten moni paikallinen elää täällä. Lentokoneesta näinkin, että monen talon pihalla on kasvihuoneita ja maanviljelys onkin turismin lisäksi toinen tulon lähde.

  Meidän koti ja parveke sijaitsee rakennuksen yläkerrassa


Tässäpä realistisia kuvia meidän asunnosta ja perheestä ruokalevolla kännyköiden kanssa. Nämä kuvat ovat kaukana silotelluista hotellikuvista, joissa kaikki näyttää kauniilta ja houkuttelevalta. Tältä näyttää arki. Ihana loma-arki vailla hienostelua.




Isäntämme Zuton sisaruksen pojat työskentelevät vastapäisessä kalaravintola Antigonassa. Ravintola on todella suosittu kaupungissa ja kalat ja muut merenelävät ovat aina samana päivänä pyydetty viereisestä merestä. Koska majoituimme Zuton huoneistossa saimme tervetulomaljan paikallista banaanilta maistuvaa alkoholia sekä jotain kirkasta viinaa. Otimme snapsilasit hymyillen vastaan vaikka kumpikaan meistä ei juurikaan välitä alkoholista. Banaanijuoman huitaisin parilla kulauksella, mutta kirkas viina ajautui vahingossa lattian rakoon, kun henkilökunnan silmä vältti.


Minäkin tilasin grillatun kalan vaikka pyrinkin noudattamaan eläimetöntä vegaani ruokavaliota, muun muaksi siksi, etten halua tukea tehomaataloutta. Täällä kebabin luvatussa maassa kaipasin kipeästi jotain tuoretta, terveellistä ja maukasta ruokaa ja sitä annos todella oli. Kala oli loistavasti kypsennetty ja se maistui herkulliselle perunapinaatti lisukkeen kanssa. 

Ravintolan palvelu oli loistavaa ja ruodotkin poistettiin valmiiksi kalasta. Yhden annoksen hinta oli 14€ ja siinä oli varmasti vanhankaupungin lisää ja ehkä maisemalisääkin. Kauempana turistialueesta annoksen saisi varmasti paljon edullisemmin.


Vasemmalla Albert Kosovosta ja veljekset Montenegrosta


Ravintolasta avautui upea maisema merelle

Aadasta tulisi hyvä sisäänheittäjä







Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Matka maailman ympäri 80 vuodessa • Theme by Maira G.