SLIDER

Pakomatkalla vieraalla maalla

Katson junan ikkunasta ulos ja kun näen hiljalleen leijuvat lumihiutaleet, tiedän ainakin yhden syyn pakomatkaani. Haluan tuntea kevään kasvoillani toukokuun ollessa jo kohta puolessa välissä.


Halusin myös olla yksin. En fyysisesti vaan henkisesti, yksin itseni kanssa. Kasvaa. Matkustaa ensimmäistä kertaa yksin. 

Pitkällä sairaslomalla hukkuu helposti omaan sekavuuteensa. 

Retriitti hiljaisuudessa voisi myös tehdä väsyneelle mielelle hyvää, mutten ole vielä valmis sukeltamaan niin syvälle itseeni. Saattaisin säikähtää.

Kirsikkatomaatit poksahtelevat suussani ja avaan yhden foliokääröistä, jotka sain ystävältä matkaevääksi. Itse asiassa sain niin paljon evästä omien eväideni lisäksi, että tilanteen pelastaisi vain koditon tai toinen nälkäinen, jolle voisin jakaa osan. 

Ruoan paljoutta manatessani mietin samalla mikä sai minut ylipäätään lähtemään. Pakenenko jotain? Itseäni ja keskeneräisiä ajatuksia ja tunteita?


Kuutisen vuotta sitten olin tyttäreni kanssa kahdestaan Aasiassa ja kahdesta viikosta ensimmäisen olin hätääntynyt ja ahdistunut. Olin yksin vastuussa kaikesta. Takana oli tuohon aikaan vain muutama ulkomaan matka, jotka olin aina kulkenut jonkun sellaisen kanssa keneen nojautua ja turvautua oudossa ympäristössä. Reissukaverin kanssa voi yhdessä selvittää, kuinka metrolla kuljetaan uudessa kaupungissa ja sivukujille on helpompi poiketa etsimään ruokapaikkaa.

Oma kosketukseni Aasiaan, Thaimaaseen ja yksin matkustamiseen tapahtui niin intensiivisesti etten itse kerennyt edes nauttia kaikista hetkistä. Metro pelotti liikaa, joten valitsin aina kalliin taksin tai tuk tukin. En tiennyt vielä tuolloin, että oikeasti stressittömämpi vaihtoehto olisi ollut julkinen liikenne. Olisin säästynyt ylihintaisilta kyydeiltä, tinkimiseltä ja säästänyt pitkän pennin muutenkin säälittävästä matkabudjetista.

Näin jälkikäteen voin todeta, että kokemattomuus, täydellinen uskon puute omiin kykyihin ja rahattomuus (Sain mystisesti 500 € budjetin riittämään pari viikkoa ja sillä rahalla maksettiin kaikki paitsi lennot!) eivät olleet tuolloin parasta mahdollista matkaseuraa ja ajattelin, ettei ehkä nytkään. Siksi hylkäsin kaikki eksoottiset ja uudet kohteet ja valitsin jotain sopivan turvallista.

Halusin pois, mutten ole vielä tarpeeksi vahva ottamaan riskiä ja kokeilemaan selviytymistaitojani vieraassa maassa.

Ajatus uuden kaupungin haltuun ottamisesta, metroliikenteen ja uuden rahayksikön opettelusta pahimmassa tapauksessa liian monen nollan kanssa (Indonesiassa mies sai maksaa kaiken, kun en pärjännyt järjettömän valuutan kanssa!) ja kartan opettelusta tuntui liian stressaavalta. Olenhan onnellisesti tottunut matkustamaan oman kartanlukijani kanssa, joka taitaa suunnistuksen jalon taidon niin metsässä kuin asfaltoiduilla kaduilla.

Ei siitä ole kuin kolme kuukautta, kun viimeksi istuin Kööpenhaminassa kahvilassa ja imin itseeni hyggeä. Hyvää oloa, elinvoimaa ja onnellisuutta.

Haluan juuri sitä. Katuja joita kävellessä voimaantuu. Ainakin teoriassa. Nyt olen vielä turvallisesti Suomessa. En ole vielä yksin vieraalla maalla. Tavoitanko matkallani sen mitä siltä lähdin hakemaan? Valaistunko vai olenko vain onnellinen ja kiitollinen kaikesta?

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Matka maailman ympäri 80 vuodessa • Theme by Maira G.