SLIDER

Pääsy kielletty! Kohteita joihin meillä ei ole asiaa

Maailmassa on paljon jännittäviä paikkoja, joihin turisteilla ei ole asiaa niiden vaarallisuuden tai esimerkiksi korkean turvaluokituksen takia. Tässä muutama herkku myös urbaaneille löytöretkeilijöille, joihin itsekkin koen kuuluvani. Mikä niissä raunioissa ja hylätyissä kohteissa kiehtookin niin kovasti?!

Aavekaupunki Centralia

Pensylvaniassa Yhdysvalloissa on mystinen hylätty entinen kaivoskaupunki, jonka maan alla syttyi tulipalo 1962.  Jätehuollon työntekijät polttivat roskia kaivoksen sisäänkäynnin luona ja tuli levisi kaivokseen sytyttäen hiilen sen uumenissa palamaan. Sammutustöiden epäonnistuttua tuli päätettiin jättää palamaan itsekseen loppuun ja se palaa siellä yhä!


Koska ilmassa leijailee myrkkykaasuja ja maan kuori saattaa pettää alla kaupungissa ei asu enää kun kourallinen urheita ihmisiä, joita on yritetty toki häätää kaupungista. Centralian postinumero poistettiin lopullisesti käytöstä 2009 ja kaupunkiin johtava tie on suljettu. Tätä kaupunkia ei siis virallisesti ole enää olemassa. Siellä täällä maan uumenista kohoaa savua ja rikin katkuista huurua muistuttaen surullisesta historiasta.



Snake Island

Brasilian rannikon tuntumassa on saari nimeltä Ilha Da Queimada Grande, jonne vierailijoilla ei ole asiaa. Vain pelottomimmat tiedemiehet uskaltautuvat nousemaan tälle saarelle sillä saarella asustaa erittäin suuri ja myrkyllinen kultakeihäskäärmeiden yhdyskunta. 



Brasilian laivasto on kieltänyt siivileiltä pääsyn saarelle eikä se muutenkaan olisi kovin helppoa. Saarelle päästäkseen on purjehdittava merialueella, jossa on ankaria puuskittaisia tuulia ja rantautuminen  saarelle tapahtuu jyrkkään ja kivikkoiseen takiasten peittämään ylämäkeen. Ei kuulosta helpolta.

Saarella luikertelee vähintään 5 000 käärmettä ja saarella oleva hylätty majakkakin on täysin käärmeiden valtaama. Legendan mukaan viimeinen majakanvartija perheineen eli saarella siihen saakka, kunnes käärmeet tunkeutuivat asuinmökkiin ja perheen yrittäessä paeta kärmekset nappasivat heidät yksitellen. 

Surtsey

Surtseyn saari Islannin etelärannikolla on todennäköisesti maailman koskemattomin luonnontilassa oleva paikka. Saari syntyi pitkäkestoisessa vedenalaisessa tulivuorenpurkauksessa aikavälillä 1963-1967 ja se julistettiin nopeasti luonnonsuojelualueeksi. 


Vain harvoilla tutkijoilla on ollut lupa mennä saarelle tutkimaan ja havainnoimaan kuinka elämä maapallolla alkaa ja kehittyy. Saari halutaan pitää luonnontilassa ilman, että sen luontaista kehitystä häiritään. Vuoteen 2004 mennessä oli kirjattu havainnot 69 putkilokasvista, 71 jäkälästä, 24 sienestä, 14 lintulajista ja 335 selkärangattomasta. Saari on lisätty vuonna 2008 Unescon maailmanperintökohteeksi.

Varoshan aavekaupunki

Jos muissa turistikohteissa on hotellihuoneista pulaa, niin Itäisestä Kyproksesta löytyy monta hotellia tyhjillään. Alueelle on tosin hankala päästä sillä se on aidattu turkkilaisten vuoden 1974 miehityksen jäljiltä. Varosha oli muinoin yksi maailman suosituimmista lomakohteista ja jopa Hollywoodin seurapiiriläisetkin viettivät aikaa ylellisissä hotelleissa. Vuonna 1974 turistiparatiisin portit suljettiin kuitenkin lopullisesti.


Kaupunki muistuttaa nykyajan Pompeijia, jossa aika on pysähtynyt. Aamiaiset ovat edelleen puoliksi syötyinä pöydillä ja autokauppojen pihoissa on vieläkin vuoden 1974 uutuusmalleja ja vaatekaupoissa rekeissä roikkuu tyylikkäitä 70-luvun luomuksia. Rakennukset ovat rapistuneet ja luonto on ottanut kaupungissa jalansijaa ja merikilpikonnat ovat vallanneet uimarannat.


Jos haluaa nähdä palan tätä autiokaupunkia voi mennä lomailemaan kyproksenturkkilaiseen Famagustaan. Samalla kun makoilet rannalla voit ihmetellä aidan takana hiljalleen rapistuvaa Varoshaa.


Pohjois-Sentinel

Bengalinlahdella sijaitsee pieni saari, jota kansoittaa 50-400 alkuasukasta. Tummaihoiset ja lyhytkasvuiset sentinelit ovat yksi viimeisimmistä alkuperäisheimoista, jotka välttävät yhteyksiä moderniin maailmaan. Saarella ei ole luonnonsatamia ja se on kartoittamattomien koralliriuttojen ympäröimä. Jos kuitenkin yrität rantautua saarelle sinut häädetään välittömästi nuolikuuron saattelemana.


Asukkaat elävät pyynnillä ja keräilyllä eikä heidän ole havaittu harjoittavan lainkaan maanviljelyä. Heidän ruokavalio koostuu hedelmistä, pähkinöistä, juurista, kalasta, villisioista, hunajasta sekä lokkien ja kilpikonnien munista.  Myös heidän kieli eroaa merkittävästi muista saariryhmällä puhutuista ja tutkijat ovat arvelleet, että saarelaiset ovat vältelleet kontakteja myös lähisaarten asukkaisiin vuosituhansien ajan. 

Vuonna 1880 ensimmäinen tutkimusryhmä rantautui saarelle ja he saivat vangittua muutaman alkuasukkaan. Tutkimushanke päättyi kuitenkin katastrofaalisesti, kun osa alkuasukkaista sairastui ja kuoli. Myös 1960-luvulla yritettiin luoda yhteyksiä saarelaisiin, mutta turhaan. Vuonna 1974 saarelle rantautui dokumenttiohjelman tekijäryhmä, mutta hekin joutuivat hyökkäyksen kohteeksi ja nuoli lävisti ohjaajan reiden.

Vuonna 1996 saarelaiset ovat vihdoin saaneet rauhan, kun erilaiset ryhmittymät saivat vihdoin tahtonsa läpi, jotta saarelaiset jätetään rauhaan.



Tiedätkö muita mielenkiintoisia paikkoja, joihin olisi kutkuttavaa päästä, mutta joihin tavallisella turistilla ei ole asiaa?



Lähde: Smith, Daniel (2013) Pääsy Kielletty! 100 Maailman salaisinta kohdetta. Suomentanut Elias Salminen. Helsinki: Tammi. Englannin kielinen alkuteos 100 Places You Will Never Visit 2012

Kuvalähteet: 
http://www.centraliapa.org/category/media/
https://www.youtube.com/watch?v=-eTTiorMmR0
http://www.thousandwonders.net/Surtsey
http://theunion4ever.com/place/varosha-ghost-town/
http://northsentinelisland.com/

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Matka maailman ympäri 80 vuodessa • Theme by Maira G.