Olin 2008 ensimmäistä kertaa rinkka selässä maailmalla kolme viikkoa, Miamissa ja Perussa, ja kirjoitan tätä tekstiä siis 8 vuotta matkan jälkeen. Vuonna 2008 minulla ei ollut blogia, johon kirjoittaa, vaan kirjoitin kaikki vanhanaikaiseen matkapäiväkirjaan. Olen näin jälkeenpäin miettinyt, että tuo kyseinen matka on vaikuttanut paljon minuun ja intohimooni matkustamista kohtaan.

Ystäväni asui tuolloin Limassa ja olin tehnyt päättötyöni hänen pyörittämäänsä hotelliin Andeilla. Kun sitten valmistuin kalustemuotoilijaksi päätin lähteä katsomaan miltä ne kalustesuunnitelmat näittäisivät livenä hotellissa. Suunnitelmia ei oltu vielä toteutettu, kun pääsin perille, mutta tuntui mielettömältä olla Ayacuchossa, Andien vuoristossa. Tässä hieman matkakuvia, huonolaatuisina tosin, koska jouduin kuvakaappaamaan nämä facebookista tietokoneen hajottua ja menetettyäni kaikki matkakuvat.

MATKA ALKAA MIAMISTA 

Olimme Miamissa yhden yön ja olimme varanneet netistä majoituksen Biscayne Bulevardilta köyhältä alueelta, jolla vaikutti asuvan vain tummaihoisia ja illalla tunsimme olomme hieman turvattomaksi. Tuo nettivaraus oli ensimmäinen tekemäni ja homma ei selvästi ollut tuolloin vielä hallussa. Nykyään käytän vertailuun ja selvittelyyn huomattavasti enemmän aikaa.




Muistan että lähikauppa oli, ja on edelleen, kauhein ruokakauppa, jossa olen koskaan käynyt. Reilun S-marketin kokoinen todella epäsiisti ja sotkuinen kauppa. Tavarat olivat hyllyissä hujan hajan ja lihatiskin läheisyydessä haisi mädältä. Olimme ainoat valkoihoiset asiakkaat. Tuo oli ensimmäinen kerta, kun sain kokea läheltä kuinka erilailla asiat ovat köyhillä ja rikkailla. Vertailua oli helppo tehdä, koska kilometrin päässä oli rikkaiden valkoisten ruokakauppa. Ei varmaan tarvitse sanoa miltä siellä näytti.

Hotelli oli kuitenkin siisti ja muistaakseni siellä oli ilmastointi, joka tuntui taivaan lahjalta 30 asteen helteeseen vielä tuolloin tottumattomalle. Kylppärin ikkunasta avautui viehko maisema viereiselle asuinalueelle, jossa jokaista taloa reunusti korkea verkkoaita. Sinisilmäisenä olisin halunnut lähteä tutustumaan alueeseen, mutta onneksi matkaseuralainen ymmärsi, että parempi pysyä poissa.


Bussimatka Downtowniin oli myös mielenkiintoinen, sillä huumehöyryissä oleva herra kahden lapsensa kanssa uhitteli muille matkustajille bussin käytävällä. Onneksi he jäivät pian pois ja sähköinen tilanne rauhoittui. Keskustassa ilmainen trainbus tarjosi meille mainion kiertoajelun, koska köyhinä meillä ei ollut varaa osallistua maksullisiin huvituksiin. Kävimmepä myös kuuluisalla Baysidellä. Se olikin ensimmäinen kerta kun törmättiin muihin turisteihin.

Kaupunkipäivän jälkeen oli tarkoitus rentoutua vain hotellilla, mutta sitten siihen altaalle ilmestyi Zack niminen tyyppi. Hän ehdotti, että lähtisimme ajelulle Miami Beachille ja koska en ollut siellä vielä käynyt, niin minähän olin innoissani lähdössä vieraan miehen kyytiin. Niin sitä sitten kruisailtiin Miamin rikkailla alueilla ikkuna auki auringon jo laskettua. Jäi siis kuuluisa ranta näkemättä, vaikka ohi ajattiinkin. Istuimme vielä hotellin altaalla ja siinä alkoi pörräämään parittajaa ja muuta epämääräistä sakkia. Siinä vaiheessa kun Zack tarjosi huumeita ja yritti vielä saada meitä lähtemään jonnekkin siirryimme hotellihuoneeseen ja lukitsimme oven.

LIMASSA PAIKALLISESSA KODISSA

Lento Miamista Limaan oli tuskastuttavan kuuma, mutta hienointa oli lentää Karibianmeren yllä ja nähdä pimeä Amazonin sademetsä. Ystäväni oli miehensä kanssa meitä vastassa ja muistan että olo oli todella epätodellinen. Vihdoin olin Latinalaisessa Amerikassa! Nuori tyttönen ensimmäistä kertaa rinkka selässä villissä maailmassa.

Haimme hiilillä grillattua ja pakokaasulla maustettua kanaa tienvarresta ja menimme ystävämme vanhempien luokse. Asunto oli hyvin erilainen, kuin mihin olin Suomessa tottunut. Paljon lukkoja ja portteja, piikkilankaa ja paksuja teräsovia. Lattiat oli päällystetty kaakelilla ja hanasta tuli vain kylmää vettä eikä lämmitystä ollut lainkaan. Iltapesua varten piti lämmittää hellalla vettä. Miamin lämpöön tottuneesta Liman talvi tuntui kylmältä. Todella kostea ilma yhdistettynä 15 asteeseen.

Ystäväni perhe oli hieman varakkaampi ja he asuivat vartioidulla ja aidatulla alueella.

Seuraavana päivänä lähdimme autoilemaan 10 milj. ihmisen kaupunkiin. Liikenne oli todella kaaoottinen: ei kaistoja, jonoja eikä ajovuoroja. Tunget vain itsesi muiden joukkoon ja ajat eteenpäin. 
Kontrasti köyhien ja rikkaiden välillä oli valtava. Paljon likaa, hökkeleitä, kulkukoiria, köyhyyttä ja toisaalla hienoja ostoskeskuksia, upeita puistoja, meri, hienoja taloja, vuoria ja vaurautta.

Kävimme Gamarrassa, josta sisäänostajat ostavat esimerkiksi kankaita mm. Cuccille ja muille nimekkäille merkeille. Mielenkiintoinen kokemus sekin. Ystävämme perhe pyörittää vaateliikettä ja heillä oli alueella myös oma pieni putiikki.



KOHTI ANDEJA JA AYACUCHOA

Edessä oli 10 tunnin yöbussimatka vuoristoon. Lipun hintaan kuului peitto, tyyny ja eväsrasia sekä juomat. Matkan teki jännittäväksi se, että kuljettajat olivat aseistautuneet maantierosvojen varalle ja pysähdyksiä tehtiin vain turvallisiin poliisiparkkeihin. Perillä 2700 metrissä olo oli hieman vuoristotautinen, mutta levolla ja kokalehtien puremisella siitäkin selvittiin.

Päivän lehdet vapaasti luettavissa seinällä

Marsu lautasella. Maistui kanalta.


PÄIVÄRETKI QUINUAAN

3100 metrissä patikoiminen ottaa henkeen. Ei tarvinnut montaa askelta ottaa, kun pulssi nousi pilviin eikä asiaa helpottanut se että ystäväni päätti "oikaista" ja kävelimme kumipuumetsän halki vuorta ylös näköalatasanteelle. Löysimme perille, se lienee pääasia.




 
 LIMAN KAUTTA AMAZONIN SADEMETSÄÄN

Matkan yksi kohokohta oli viisipäiväinen trippi Amazonin sademetsässä. Lensimme Limasta Iquitokseen, kaupunkiin jonne ei kulje teitä, ja sieltä jatkoimme veneellä resorttiin. Mielessä oli paljon kysymyksiä, olimmehan menossa kohti tuntematonta. Kuinka kuumaa ja kosteaa siellä on? Onko hyönteisiä paljon vain valtavasti? Syökö itikat meidät heti? Jännitystä oli siis ilmassa.

Hostel Espanan vahtikoira Limassa
Suositeltava  turvallinen hotelli, 50 sollia yö meiltä kahdelta

Siinä se nyt on: AMAZON!

Meidän huone oli suurimmaksi osaksi verkon päässä metsästä


Yhtenä aamuna menin käymään ulkona, katsomassa josko pyykit olisivat kuivuneet. Papukaija lensi yllättäen kaiteelle ja sanoi "Hola!". Käteni oli sopivasti siinä kaiteella ja kaija käpsytteli kädelleni hetkeksi. Siinä me sitten tuijotimme hetken toisiamme kunnes se lennähti pois. Tuo hetki oli todella taianomainen ja mietin, että en tule enää koskaan kokemaan samanlaista hetkeä.

Avoimessa eläintarhassa rapsutin pikku käärmestä ja laiskiaista. Paikalla oli myös eri sorttisia apinoita. Eläimet saivat kulkea vapaana eikä niiden tarvinnut viettää elämäänsä narun päässä turistien iloksi.
 

Täysin turisteja varten viritetty intiaanikylä oli ihan hauska kokemus
Seikkailulla banaanimetsässä





Kävimme monta kertaa melomassa ja monesti juttelimme oppaamme, Titon, kanssa hänen urastaan sademetsäoppaana. Hän oli ollut vuodesta 1996 oppaana ja takana oli viidakon selviytymisleirit ja monet opastettavat. Haaveissa oli perustaa oma firma. Jos joskus vielä pääsen Amazoneille, niin etsin Titon käsiini.



Täällä rakastuin apinoihin. Tämäkin oli avoin apinatarha, jossa nämä kädelliset saivat vapaasti kulkea. Eräs herra tuli oma-aloitteisesti luokseni ja makoili harteillani puolisen tuntia tyytyväisenä. Nämä kädelliset ovat kyllä niin kuin pieniä ihmisiä. Katse oli tiedostava ja korvat ja kädet olivat niin samanlaiset kuin meilläkin. Sympaattisia veijareita. Tuo kerta on jäänyt ainoaksi, kun olen saanut tehdä rauhassa apinan kanssa tuttavuutta. Kierrän kaukaa turistipaikkojen apinat, jotka hyppivät ja varastavat ihmisiltä kaiken mahdollisen.

Kalaretken saalis: Piraija

  Arapaimoja. Pituutta noin 3 metriä


HUACACHINON AUTIOMAA

Auringon jo laskettua saavuimme Huacachinaan, jota Perun eliitti piti ennen lomaparatiisinaan. Ilma tuntui kylmältä ja kuivalta sademetsän jälkeen. Hauska pieni laguuni keskelä hiekkadyynejä. Suurinta hupia oli buggie ride ja lautailu dyynejä alas.





PIENI YHTEENVETO PERUSTA

Peru on ihan mielettömän monipuolinen maa ja tuntuu hullulta, että samasta maasta löytyy vuoristoa, sademetsää, suurkaupunkia ja aavikkoa. On mistä valita. Tässä joitain huomioita, joita olin kirjoittanut matkapäiväkirjaani:

Matkustaminen bussilla

Ainut suositeltava firma on Cruz del Sur, jossa on kaksi kerrosta: ylhäällä pehmeät ja alhaalla vielä pehmeämmät penkit. Jokaisen matkustajan on todistettava henkilöllisyytensä ja kaikkien kasvot tallennetaan videokameraan ennen matkan alkua. Yläkerran panoramapaikoilta näkee parhaiten, mutta siinä on samalla myös vaarallisinta onnettomuustilanteessa. Muista ottaa omat vedet. Hintaan kuuluu Coca Colaa ja Inca Colaa. Sokerimyrkkyä molemmat.

Taxi

Kuskit eivät paljon juttele kielimuurin takia. Muista sopia hinta ennen matkaa sillä mittareita ei ole. Muista lukita ovet maantierosvojen varalta. Kaiken kaikkiaan jäi sellainen olo että taksit ovat epäluotettavia.

Ruoka

Aterioiden hinnat olivat noin 7 sollia, eli alle 2 e. Alkupalaksi tarjoillaan yleensä paahdettuja maisseja ja tyypillinen ruokajuoma on mustasta maissista tehty chi-mehu. Kaikki tapahtuu yleensä tosi hitaasti ja ruoan tulemisessa voi kestää. Hyviä ruokia joita söin: grillattu marsu, cheviche, piraija ja kissakala sekä palmuspagetti.

Muita huomioita

Missään eikä kenelläkään ole koskaan antaa vaihtorahaa.
Kukaan ei ymmärrä espanjaa ellet lausu sitä täydellisesti.
Joka paikassa on kokoajan kauhea meteli!