8 kk sitten oli tullut aika. Aika suunnitella seuraavaa ulkomaan matkaa lasten kanssa. Aika nopeasti ajatukset kääntyivät Aasiaan, koska siellä on takuulämmin helmi-maaliskuussa ja tällaisille pennin venyttäjille se on myös sopivan edullinen kohde. Siellä on myös paljon valinnanvaraa (joka osoittautui myöhemmin rasitteeksi). Homma oli selvä viimeistään siinä vaiheessa, kun Super Saveristä löytyi lentoliput Pariisin kautta Phukettiin 490 €/hlö. No niin, puoli vuotta aikaa valita kohde Phuketin lähistöltä, sillä Phukettiin emme halunneet jäädä.


5 kk ennen matkaa olimme jo aika hyvin perillä Thaimaan hintatasosta, majoitusvaihtoehdoista, bussiaikatauluista ja muiden turistien ajatuksista eri kohteista. En osaa sanoa kuinka monta tuntia olemme kolunneet nettiä ja raapineet päätä ja pähkäilleet. Valinneet kohteen ja taas vaihtaneet sen toiseen.

Thaimaassa on niin paljon hienoja paikkoja, että valitseminen oli todella vaikeaa.

Vaihtoehtoina pyörittelimme Krabia, Phi Phiä ja muita saaria Phuketin itäpuolella, mutta kun rajasin Bookingissa hakua hieman kauemmas, niin löysin edullisen paratiisin Thaimaan toiselta puolelta, Koh Panganilta. Kartanlukijani kyllä varovasti yritti sanoa, että matka sinne on aika pitkä ja meillä on lapset mukana, joista toinen on lisäksi aika kiukutteluherkkä. Mutta se ihana syrjäinen ranta, pieni resortti ja riippumatto omalla verannalla ja merinäköala sokaisivat minut. Sinne mennään, maksoi mitä maksoi. Lennon jälkeen 3 tuntia taksissa, yö hotellissa, 2,5 tuntia lautalla, 45 minuuttia lava-autolla ja kas, perillä ollaan!



2 kk ennen matkaa aloin miettimään, että kerjäänkö verta nenästäni, jos lähden lasten kanssa bilesaarelle? Jos on lennot Phukettiin ja matkassa 9 vuotias Aasianeitsyt sekä kärtyinen teini, siirtyminen Thaimaan halki kuuluisalle bilesaari Koh Panganille on alkanut tuntumaan liian suurelta haasteelta. Mieheni oli oikeassa.

Khao Lak on vain tunnin ajomatkan päässä Phuketin lentokentältä ja luulen, että vaihtamalla kohdetta lomasta tulee stressivapaa. Liikkuminen on helpompaa, ravintoloita enemmän, upeita luontokohteita lähellä ja myös sairaalat olisivat lähellä, jos lapset päättävät yhtäkkiä sairastua ripuliin. Lisäksi päätimme mennä loppulomasta Khao Sokin sademetsään neljäksi päiväksi, niin pääsemme luonnon helmaan bongailemaan apinoita.

3 viikkoa lähtöön. Nyt voi huokaista helpotuksesta. Löimme lukkoon viimeisen majoituksen Khao Sokissa ja olemme tutustuneet aika kattavasti myös retkiin, joita järjestetään Cheow Lan-järvelle. Jätetään nyt kuitenkin vielä jotain varaamatta ja katsotaan sitten paikan päällä Khao Lakissa keneltä ostamme retken. Tuntuu että järvelle ei voi oikein mennä omin päin lasten kanssa, joten on järkevintä ostaa yhden yön ja kahden päivän retki paikalliselta matkanjärjestäjältä. Mitä tästä kaikesta opimme? Ei kannata varata 8kk ennen matkaa lentoja! Se on ihan liian pitkä aika suunnitella, vaihtaa mielipidettä, jahkailla, unelmoida, ahdistua, kärsiä matkaähkyä ja odottaa.
Taidan kaivaa kohta rinkan vaatehuoneesta ja ruveta pakkaamaan.


Kuvat ovat vuodelta 2011, kun olin Aadan kanssa kahdestaan Thaimaata kiertelemässä.
Jutun voit lukea täältä.