Sohvallani istuu kohtelias ja suloinen 19-vuotias tyttö Vietnamista. Li on matkustanut ensimmäisen kerran Aasian ulkopuolelle ja päätynyt valitsemaan uudeksi opiskelu- ja kotikaupungikseen Kokkolan. Hän on hieman kylmissään. Ilmassa tuoksuu jo syksy ja kaupunki ja sen asukkaat ovat hiljalleen menossa talviunille. Li hämmästelee hiljaisuutta. Missä kaikki ihmiset ovat?


Kadehdin vietnamilaisten muutaman tunnin ruokataukoa, jolloin on tapana pistää itsensä vaakatasoon ja ummistaa silmät. Opin kuinka erilaisia ihmiset ovat Pohjois- ja Etelä-Vietnamissa. Opin käyttämään riisikeitintä, jolla riisin saa keitettyä todella herkulliseksi höyryttämällä. Tajuan että meillä suomalaisilla on valtavasti kodinkoneita erilaisia arjen askareita helpottamaan, kun taas Liin kotona ei ole esimerkiksi astianpesukonetta, sähkövatkainta, imuria eikä kahvinkeitintä. Li ei ole tottunut hiljaisuuteen ja tajuan, kuinka hiljaista meillä yleensä on kun olen yksin kotona - laitamme musiikin soimaan. Käymme yhdessä kaupassa ihmettelemässä suomalaisia elintarvikkeita ja erilaisia munalaatuja. Ajelemme ympäri kaupunkia ja esittelemme vieraallemme kaupungin kauneimpia luontokohteita.




Lii puhuu viisaita budhalaisesta elämänfilosofiasta, siitä kuinka toisia ihmisiä pitää kunnioittaa ja kuinka hyvää tekemällä saa myös hyvää itselle. Harva aikuinenkaan puhuu niin viisaita, kuin tämä mukava tyttö, jonka olen tuntenut vasta pari viikkoa. Tunnen itsenikin yhtäkkiä jotenkin viisaammaksi ja olohuoneen kirjahyllyllä komeilevat budhapatsaatkin saavat ihan uuden merkityksen.


Skypen välityksellä maailma pienenee ja Liin vanhemmat tupsahtavat yhtäkkiä keskelle keittiötäni. Tervehdin uuden kämppikseni vanhempia ja veljeä innoissani ja hetken päästä jo suunnittelemme matkaa Vietnamiin heidän vieraikseen. Huomaamme että meillä on yhteistä ainakin se, että me kaikki asumme meren äärellä. Luulen kuitenkin että Vietnamissa hiekkaranta on paljon kauniimpi ja hienohiekkaisempi, kuin muuttolintujen piloille paskoma ranta kotini lähellä.


Välillä rappukäytävässä ja keittiössä tuoksuu oudolta, kun saavun kotiin. Keittiössä kokkaillaan ruokaa minulle oudoista aineksista, joita Lii on tuonut mukanaan Vietnamista. Ruoka yhdistää meitä ja keittiössä vietetään patojen ääressä paljon aikaa. 

Välillä meitä molempia kyllästyttää jatkuva ruoan laittaminen, kun koulun ja töiden jälkeen olisi mukava vain rentoutua. Yhdessä kokkailu on kuitenkin mukavaa ja meistä molemmista on mielenkiintoista maistella toisen tekemiä ruokia.




Ruokaa on lähdetty syömään myös naapurikaupunkiin Pietarsaareen ja Friends & Brgrs:in hampurilainen sai odotetusti hyvät arvosanat vietnamilaiselta kriitikolta. Kaikesta huolimatta kotona tehdyt sushityyliset rullat ovat kuitenkin vieneet minun sydämeni.



Aina ei siis tarvitse poistua omalta kotisohvaltaan matkustaakseen uuteen kulttuuriin. Olen jopa varma siitä, että olen oppinut enemmän Vietnamista kotona ollessani, kuin jos olisimme perheen kanssa lomailemassa esimerkiksi Hanoissa. Meidän perheellä kävi tuuri, kun saimme Liin ja Vietnamin meidän sohvalle ja kotiimme muutamaksi kuukaudeksi. Sohvasurffaus on saanut meidän perheessä ihan uuden merkityksen. Sohvasurffaajasta tuli osa perhettä.