Matkamme onnellisten ihmisten kaupunkiin alkoi lentokoneen laskeutumisella auringon nousun värjäämien vaaleanpunaisten pilvien läpi. Olin odottanut tätä lahjaksi saatua matkaa jo kauan ja saanut monta kuvavihjettä tulevasta kohteesta ja kaupunki tuntui jo valmiiksi liian hyvältä ollakseen totta. Hienoja ravintoloita, arkkitehtuuria, katutaidetta, kauniita vanhoja rakennuksia, pyöräilijöiden valloittamia katuja ja kansa, joka osaa hyggeilyn jalon taidon.



Aamulla saimme nauttia hieman auringon lämmittävistä säteistä ja väistellä tanskalaisia pyöräilijöitä ennen ensimmäistä ruokakohdetta - brunssia Kalasetissa. Hyvissä ajoin ennen matkaa kartanlukijani oli tehnyt huolellisen pohjatyön ja etsinyt kaupungin parhaat ravintolat, joista saisi myös vegaanisia vaihtoehtoja. Minä kätevänä raapustin A4:selle lukujärjestyksen kuin leirikoululaisille. Aamupala, aamupäiväohjelma, lounas, iltapäiväohjelma sekä illallinen. Valmis suunnitelma takasi stressittömän loman ja pienemmän riskin päätyä nälkäisenä huonoon ravintolaan. Kalaset ei tuottanut pettymystä. Muista ruokaelämyksistä kirjoitan ehdottamasti oman jutun!




Runsaan aamupalan jälkeen otimme kaupungin haltuun kävelemällä tuhat kilometria, tai ainakin 10. Ehkä ensi kerralla olisi viisasta hypätä pyörän selkään.








1600-luvulla rakennettu Rundetårn on Euroopan vanhin tähtitorni, jonka päältä näkee mainiosti kaupungin silhuetin. Muuten kaupunki näyttää lintuperspektiivitä tasaiselta, mutta sieltä täältä kohoaa kirkkojen ja katedraalien torneja. Tornin huipulta olikin helppo ottaa suuntaa seuraavaan kohteeseen - Christiania, täältä tullaan!


 

" Ritariaikainen, vanhasta kuluneesta nahasta tehty kypärä istuu kuin sukka haukan päähän ja lintu istuu miehen käsivarrella ylväänä ja rauhallisena. "

Christianian tyhjällä kadulla vastaan pyöräilee mies kädessään nahkakypäräinen haukka. H A U K K A! Ritariaikainen, vanhasta kuluneesta nahasta tehty kypärä istuu kuin sukka haukan päähän ja lintu istuu miehen käsivarrella ylväänä ja rauhallisena. Me jäämme seisomaan suu auki epäuskoisena, siitä näimmekö oikein.



Tämä mystinen kaupunginosa on kuin toisesta maasta ja se onkin vapaakaupunki, jossa pätee omat lait. Christiania syntyi, kun 1970-luvulla joukko hippejä otti hylätyn sotilasalueen haltuunsa ja lopulta asukkaiden muodostama säätiö osti alueen itselleen.

Enpä tiedä hautasmaan lisäksi muuta paikkaa, jossa juokseminen olisi kielletty, mutta Christianiassa se aiheuttaa kuulemma yleistä paniikkia. Myös kuvaaminen on alueella kiellettyä (siitä huolimatta otin pari salakuvaa).

Talot ovat värikkäitä ja osittain ränsistyneitä. Graffitteja ja taidetta on joka kulmalla ja tunnelma on värikäs, taiteellinen ja boheemi. Nahkakypäräisen haukan jälkeen en ollut enää moksiskaan vaikka kävelimme kahden miehen ohi, joilla oli selvästi jokin meditatiivinen harjoitus kesken. Kun toinen liikutti hitaasti käsiään toinen seurasi perässä. Molemmat näyttivät olevan transsissa - tai sitten pössyissä. Christianiassa on nimittäin laillista poltella ja myydä myös tupakkaa vahvempaa.



Kylmä merituuli pakotti meidät sisätiloihin ja eksyimme maailman tylsimpään juutalaismuseoon, joka tuli meille suhteellisen kalliiksi. Sisäänpääsy maksoi kahdelta 16 € ja koska museo tarjosi mielenkiintoisten seinän muotojen lisäksi vain vanhoja esineitä ja lukukelvottomia opastauluja koimme olevamme tarpeeksi lämpimiä jatkamaan matkaa 10 minuutin jälkeen.



A.C Perchsin teehuoneessa aika tuntui pysähtyneen 1835-luvulle. Huumaava teen tuoksu, kolmikerrosvadit skonsseineen, leivoksineen ja kolmioleipineen, natisevat lautalattiat sekä vanhemmat tyylikkäät tanskalaisrouvat loivat arvokkaan tunnelman meidän teehetkeen. Etukäteen tehty pöytävaraus oli syytä tehdä, sillä sali pullisteli arvonsa tuntevia rouvia ja herroja. Tee maistui mainiolle silkin ohuista posliinikupeista juotuna ja pienet sirot leivokset sulivat suuhun.



Kaikki Kööpenhaminassa tuntuu olevan orgaanista, kierrätettyä, ekologista ja eettistä. Rakennukset ovat varmasti maailman vanhimpia tai vähintään Euroopan vanhimpia. Kaupungista löytyy myös todella upeita moderneja ja kekselijäitä rakennuksia, joista haluan myös kirjoittaa ihan oman tarinan. Kaikki Kööpenhaminassa näyttää ja maistuu paremmalta, ehkä jopa viinirypäleet ja vesi. Ihmiset toden totta vaikuttavat terveiltä, onnellisilta ja tyylikkäiltä. Kaikkien kodit näyttävät kadulta tirkisteltynä kodikkailta ja myymälät ovat persoonallisesti sisustettuja. Jossain vaiheessa kaikki täydellisyys alkoi jo naurattaa ja suututtamaan. Nämä ovat parhaat ensitreffit kaupungin kanssa! Kuhertelua ja vaaleanpunaisten lasien takaa katselua.






Ei haittaa vaikka ei ole kesä ja vaikka vähän tuulee ja on kylmä. Oikeastaan hieman pelottaisi nähdä Kööpenhamina täydessä kukoistuksessaan ja vihreydessään. Se voisi olla minulle liikaa. Helmikuinen kaupunki sai minut jo hengästymään ja ihastumaan ja tuntuu, että tästä tulee vakava suhde. Puhutaan vasta seuraavalla kerralla maahanmuuttopolitiikasta ja muusta vakavasta, syödään smörrebröödejä, käydään katsomassa merenneito-patsasta (ilmeisesti se kuuluu nähdä) ja pyöräillään ympäri kaupunkia.