Pitkä välilasku Dohassa, Qatarin pääkaupungissa, enteili kulttuurielämystä ensi kertaa Lähi-Idässä vierailevalle. Hunnutettuja salaperäisiä naisia ja pitkiin valkoisiin kaapuihin pukeutuneita miehiä turbaanit päässään. Markkinoita, mausteiden tuoksua, öljyrahoilla rakennettua luxusta ja uutta eksoottista kieltä.


Pettymys on kuitenkin suuri, kun tajuan että meneillään oleva Persianlahden Arabimaiden kiista on tyhjentänyt kaupungin ihmisistä. Eri uutissivustot kirjoittavat, että Saudi-Arabia, Egypti, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Bahrain syyttävät Qataria mm. terroristiliikkeiden tukemisesta. Maat ovat katkaisseet välinsä Qatariin, asettaneet matkustuskieltoja ja pakotteita maalle. Kaupunki tuntuukin hieman autiolta, lähinnä isolta työmaalta, ja keskipäivän tukala neljänkymmenen asteen helle saa suurimman osan turisteista ja paikallisista pysymään sisätiloissa. Uhmaan hellettä ja halvan öljyn ruokkimaa autoilukulttuuria ja päätän kävellä ympäri keskustaa. Suojateitä on harvassa ja odottaminen piinaavaa. Yritän löytää sähkökaappien ja valotolppien takaa suojaa auringolta.

Kävelen raskain uupunein askelin kaupungissa ja tunnen pitkään olevani korttelin ainut nainen, kunnes kulman takaa astelee tuiman näköinen nainen ostoskassiensa kanssa. Työmiehet seisovat lounasaikaan pölyisissä vaatteissaan tiiviinä rykelmänä pienen kojun edessä, josta käsi ojentaa tasaiseen tahtiin ohuita rullalle käärittyjä herkullisen näköisiä leipiä. Vaikka olen nälkäinen ja  koen kaupungin turvalliseksi en kuitenkaan tohdi mennä miesten kanssa lounastamaan. Ehkä se johtuu uteliaista, mutta samaan aikaan ystävällisistä, katseista tai ulkopuolisuuden tunteesta. Kaipaan myös ilmastoitua ravintolaa.


Tutustun satama-alueeseen, jossa myös palikkakasalta näyttävä Islamilaisen taiteen museo sijaitsee sekä Souq Waqif -markkinoihin ja alan hyvin pian kyllästyä ja turhautua kaupunkiin. Tyhjyyteen ja kuumuuteen. En koe että Dohassa on mitään nähtävää enkä löydä itsestäni inspiraatiota museovierailuun tai moskeijakäyntiin. Pelkkä ruoan löytäminenkin tuntuu haastavalta. Tuntuu että sama kaava toistuu. Lyhyillä välilaskuilla en saa otetta kaupungeista ja minulle jää helposti paha maku suuhun, vaikka useamman päivän vierailulla saattaisin rakastua kohteeseen. Anteeksi Doha, vika on minussa.

Minulla oli lapsenomainen, epärealistinen ja satukirjoihin perustuva romanttinen mielikuva kaupungista, jossa kaikki pukeutuvat pitkiin mustiin ja valkoisiin kaapuihin. Dohassa on kuitenkin paljon työvoimaa, esimerkiksi Intiasta ja väestöstä vain alle puolet ovat alkujaan Qatarista. Paikallisen naisen kanssa jutustellessa selviää, että vain Qatarissa syntyneet naiset pukeutuvat pitkiin peittäviin mustiin pukuihin, kun taas maahanmuuttajat pukeutuvat peittäviin tavanomaisiin länsimaisiin vaatteisiin ja pään peittävään huiviin. Eräs Dohassa työskentelevä bisnesmies vinkkaa minulle, että W-Hotellista löytää kaupungin kerman valkoisissa puvuissaan arabialaista teetä juomassa. Ensi kerralla sitten.




Qatar Airways teki Dohan vierailustani kaikesta huolimatta luxusta. Lentokenttäkuljetukset, muhkea ja pehmeä vuode valkoisine lakanoineen, laadukkaat minikokoiset kylpytuotteet (jotka lähtivät mukaani), merinäköala sekä 15. kerroksen kattoterassi uima-altaalla. Kaikki tämä lentoyhtiön piikkiin. En vieläkään tiedä miten onnistuin tekemään hotellivarauksen. Ilmaiseen majoitukseen liittyy paljon ehtoja ja sain ristiriitaista tietoa eri tahoilta, joten jännitys oli suuri saapuessani hotelliin. Lentoyhtiön asiakaspalvelija sanoi ennen matkaa, etten ole oikeutettu ilmaiseen yöhön, koska en ollut varannut lentoja suoraan Qatar Airwayssilta. Toisaalta sähköpostissani oli jo varausvahvistus hotelliyöstä, josta en ollut maksanut mitään. En todellakaan ollut varannut matkabudjettiini yli 100 euron majoitusta viiden tähden hotellissa. Varaus oli kuitenkin kunnossa ja minun tarvitsi vain ojentaa passini virkailijalle. Luottokortti sai jäädä turvallisesti lompakkoon.











Pitkät housut ja pitkähihainen paita liimautuu hetkessä kiinni ihoon. 40 asteinen ilma tuntuu saunalta, eikä veden juonnista tunnu olevan apua. En löydä auki olevia kahviloita enkä ravintoloita, joissa voisin vilvoitella ja levähtää. Taivas on pilvetön, eikä tuulen vireestä ole tietoakaan. Keskeltä Souq Waqif -markkinoita löydän viileän, siistin ja hyvän tuoksuisen keitaan, jonne haluaisin jäädä oleskelemaan pidemmäksikin aikaa - yleisen WC:n.


Viimein istun tyhjillään olevassa ravintolassa ja nautin ilmastoinnista ja rasvaisesta ja herkullisesta juustopiirakasta. Palaan väsyneenä takaisin hotellille, hyppään lentokenttäbussiin ja jatkan matkaani kohti Intiaa.







 EDIT 20.11.2017