"Miami on Yhdysvaltain kaunotar, jonka monipuolisuus yllättää." Mondossa (3/2019) kirjoitetaan. Kurtistan kulmakarvoja ja otsarypyt syventyvät taas aavistuksen lisää 35 vuotiailla kasvoillani.

Minä muistan kaupungin ihan erilaisena.

Palataanpa vuoteen 2008, kun istuin tietokoneen ääressä ja varasin netistä elämäni ensimmäistä kertaa majoitusta reppureissulle. Blogeja ja hyviä arvostelusivustoja ei ollut tuolloin tarjolla siinä mittakaavassa, kuin nyt, enkä toisaalta ollut vielä harjaantunut hyvän majoituksen metsästyksessä. Sittemmin olen ymmärtänyt hyvän sijainnin ja positiivisten arvosteluiden merkityksen. 
Kaksi yötä Miamissa oli nyt kuitenkin varattu, josta jatkaisimme Peruun.

Taksi kaasutti lentokentän edestä kohti keskustaa ja tumma isokokoinen kuski pudisteli epäuskoisena päätään, kun talven valkaisemat suomalaiset kertoivat majapaikkansa osoitteen. Nahkapenkki tuntui nihkeältä ihoa vasten ja katselin epäuskoisena horisontissa siintävää Miamin silhuettia. 
Ajatella, minä suuressa maailmassa!

Motel Blu Biscayne Bulevardilla ei ollutkaan siellä rannan tuntumassa. Olin tainnut katsoa sijainnin hieman väärin. Ei ollut Art Deco rakennuksia, ravintoloita, muita turisteja, tunnelmallisia kävelyteitä ja palmuja. Oli ohi tallusteleva koditon ostoskärryjen ja omaisuutensa kanssa, motellihuoneen ikkunasta avautuva näkymä nuhruiseen lähiöön, pikaruokaravintola ja lähikauppa.

Lähikauppa, joka vetää hiljaiseksi vielä kymmenen vuoden jälkeen. 

Tunsin, kuinka asiakkaiden katseet porautuivat meihin, sillä olimme hyllyvälien ainoat vaaleaihoiset. Mädän lihan haju tunki sieraimiin lihatiskiä lähestyttäessä ja tuoretuotteet loistivat poissaolollaan. Kävelin epäuskoisena käytäviä pitkin. Lähes kaikki hyllyt olivat hujan hajan ja puolet tuotteista pitkin lattioita. Ihan niin kuin elokuvissa, joissa katastrofin kynnyksellä ihmiset ovat tyhjentäneet kaupan ja paenneet paikalta. Mutta nyt ei oltu toimintaelokuvassa, vaan ihan tavallisessa huonompiosaisten miamilaisten lähikaupassa. Poistuin liikkeestä hämmentyneenä.

Vain kilometrin päässä oli puhtaudesta kiiltelevä marketti, joka kuhisi valkoihoisia isojen ostostensa kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ymmärsin konkreettisesti mitä eriarvoisuus voi tarkoittaa.

Bussimatkalla Downtowniin huumehöyryinen herra kahden lapsensa kanssa seisoi keskellä käytävää ja uhitteli muille matkustajille. Kiroilu ja väkivallalla uhkailu tuntui kauhistuttavalle vaikka se ei kohdistunut suoraan minuun. Onneksi mies jäi pian pois kyydistä ja sähköinen tilanne rauhoittui. Minun kävi sääliksi lapsia.

Downtown ei tarjonnut mitään ihmeellistä. Ilmainen kiertoajelu Trainbussilla sopi köyhän kukkarolle ja Baysiden ostosalueella vieraillessa näki ensimmäisen kerran muita turisteja.

Oli mukava palata motellille. Se oli siisti ja siellä oli ilmastointi, joka tuntui taivaan lahjalta 30 asteen helteeseen vielä tuolloin tottumattomalle. Kylppärin ikkunasta avautui viehko maisema viereiselle asuinalueelle, jossa jokaista taloa reunusti korkea verkkoaita. Sinisilmäisenä olisin halunnut lähteä tutustumaan alueeseen ja ottamaan kuvia muinaisella kamerallani, joka huurustui helteestä. Onneksi matkaseuralainen ymmärsi, että on turvallisempaa pysytellä poissa.

Uima-altaalla oli rentouttavaa istua iltaa, vaikkakin auringon laskettua motellin kulmilla alkoi käydä kuhina. Vähäpukeiset naiset kaupittelivat itseään ja huumeet vaihtoivat vaivihkaa omistajaa. Olin tottunut näkemään sellaista elokuvissa, mutta nyt kaikki tapahtui silmieni edessä. Altaalle ilmeistyi mukava tyyppi, jonka kanssa juttelimme aikamme. Hän ehdotti, että lähtisimme ajelulle Miami Beachille ja koska en ollut siellä vielä käynyt, niin minähän olin innoissani lähdössä vieraan miehen kyytiin. Niin sitä sitten kruisailtiin Miamin rikkailla alueilla ikkunat auki auringon jo laskettua. Miami Beach jäi tosin näkemättä, koska oli pimeää.

Palasimme uima-altaalle tukka tuulesta takussa ja kokemusta rikkaampina. Juttelimme vielä kuskimme kanssa, mutta siinä vaiheessa, kun hän tarjosi meille huumeita ja yritti vielä saada meidät lähtemään jonnekkin siirryimme hotellihuoneeseen ja lukitsimme oven perässämme.

Motelli on sittemmin suljettu. Rottia, likaisia lakanoita, huono asiakaspalvelu...lista oli loputon, kun selasin arvosteluja nyt yli 10 vuotta jälkikäteen. 

Opin tuolla reissulla, että vilkkaimpien turistikeskittymien ulkopuolella matkakokemuksista muodostuu hieman erilaisia ja sen takia olikin onni, että majoituimme Miamin nuhruisemmalla alueella. Ei haittaa vaikken nähnyt artdecoa ja kuuluisia rantoja, sillä sain jotain paljon arvokkaampaa. Kokemuksia paikallisista ihmisistä ja heidän arjestaan.

Miten Miami on kohdellut sinua?

Hahaa. Matkakuvat 10 vuoden takaa on ihan timanttisia!