Olen laskeutunut muutamassa viikossa sulavasti kyproslaiseen arkeen, omaksunut löyhän työaikakäsitteen, joka minulle on harjoittelijana suotu ja oppinut tuntemaan Limassolin ja talomme asukkaiden rytmin. Muodostanut omia reittejäni ruokakauppaan ja muutaman kulman taakse torille.



Jos kukaan ei ole jättänyt pation ovia yöksi auki ja asunto on lämmin, taivuttelen kankeaa kehoani kuuden aikaan aamulla työkuntoon, käyn aamukävelyllä Limassolin tyhjillä kaduilla ja syön aamiaista patiolla tukka sotkussa ja silmät vielä yön jäljiltä turvonneina. Nautin yksinäisistä aamuistani, kun muut vielä tuhisevat sängyissään ja aurinko jo hieman lämmittää.








Joinain aamuina työnteolle antautuminen tuntuu tahmealta.  Mutta silloin voi hyvällä omalla tunnolla pestä pyykkiä, lukea, kirjoittaa ja käydä kaupassa. Ei se ole niin vakavaa, että aloittaa videon editoinnin 10.30. Istuu tietokoneella pari tuntia ja sitten pitää parin tunnin lounastauon. Työpäivää voi venyttää helposti iltaan asti. Tosin kahdeksan kieppeillä neljä ranskalaista kämppistä aloittavat illallisen valmistuksen ja sitten keittiössä puhutaan suurieleisesti rakkaudenkielellä. Yleensä lopetan työnteon viimeistään silloin. Edes vastamelukuulokkeet eivät pysty ihmeisiin.





Voisin muuttaa tänne oliivipuiden alle. Minulla olisi oma patio.
Kävisin joka päivä ostamassa torilta mansikoita, istuisin patiolla työskentelemässä ja siemailisin murukahvia ja ehkä ottaisin palan baklavaa. Kypros menisi varmasti kylkiini. Se yrittää sinne kovasti nytkin, kolmen viikon vierailun aikana.

EU:n kansalaisena Kyprokselle töihin tulon pitäisi sujua sulavasti, jos vain löytää itselleen mieluisan paikan työskennellä. Tarjolla näyttäisi olevan töitä ainakin ravintoloissa ja vaatekaupoissa. Tapahtumia täällä ei kuulemma oikein osata järjestää kunnolla, joten niiden asioiden parissa riittäisi varmasti työnsarkaa. Ilmasto on mielyttävä suurimman osan vuotta, kesällä lämpötila saattaa nousta tosin 40 asteeseen. Valitsisin silti ennemmin ajoittaisen tukalan kuuman kelin, kuin Suomen ankean ja pimeän kylmän kauden. Tiedäthän, se aika ennen kuin oikea talvi alkaa.

Ihmiset ovat todella avuliaita ja ystävällisiä, mutta kyllä paikallisilla on myös tempperamettia. Olen seuraillut sivusta tulisieluista pomoani, joka puhuu välillä kovaäänisesti kädet ilmaa viuhtoen. Yleensä kyproslaisten kasvoilla on kuitenkin hymy.

Minusta tuntuu, että välimeren ilmasto pyöristää ihmisen terävät kulmat.






Kerran viikossa lähdemme pienellä porukalla katsomaan nähtävyyksiä. Käymme vuoristossa pikkuruisissa kylissä ja maistelemme viinejä, kipuamme kivelle, jonka juurella Aphrodite on tarujen mukaan syntynyt kuohuvista aalloista, vierailemme Kourionissa - muinaisessa rauniokaupungissa ja kävelemme Paphosin sataman rantabulevardilla. Saan nauttia nähtävyyksistä ja samalla katson kaikkea kameran linssin läpi ja taltioin kohteet videolle. Videoiden avulla työnantajani kertoo asiakkailleen minkälaisia retkiä he voivat tarjota.

Tämä on varsinainen unelmaduuni! Harmi, että tätä onnea kestää vain kolme viikkoa ja sitten palaan takaisin Suomeen opiskelemaan.

Tämän unelmaduunin Kyproksella mahdollistaa Erasmus-vaihto ja EU:n rahoitus, jonka stipendin turvin saan täällä työskennellä. Stipendin arvosta osa menee yritykselle, jossa työskentelen. He huolehtivat harjoittelujakson sisällöstä sekä majoituksesta vanhan kaupungin ytimessä. Pieni siivu stipendistä menee lentolippuihin ja loput jäävät ruokarahaksi.

Oikeastaan sillä rahalla olen myös matkustanut maan sisällä, ostanut yhdet housut, käynyt joogatunnilla, syönyt kilon baklavaa ja yöpynyt neljän tähden hotellissa.