Miten teen itselleni työn siitä mistä pidän?

Pohdin asiaa, kun istuin kesäviikonloppuna alushoususillani pihalla helleaallon läkähdyttämänä. Pyörittelin uusia perunoita isossa muovikulhossa ja vettä läikkyi välillä paljaille jaloilleni. Siinä valmistellessa perheelle lounasta mietin samalla, että näin minä haluaisin elää. Kiireettömästi ja vaatimattomasti ja ehkä vähän syrjässä, ettei ole naapureita näkemässä, jos on jäänyt housut laittamatta. Samalla tehden työkseni niitä asioita joista pidän. 

Kartanlukijani on viehtynyt pieniin mereltä tuoksuviin kyliin, varsinkin länsirannikon pitäjiin, joissa suomenruotsalaisuus tuntuu antavan pienen lisämausteen ja idyllin puutalokortteleihin. Hän voisi siirtää osoitteensa melkein minne vain, sillä miespuolisille lastentarhanopettajille on kysyntää. Paikkakunnan koosta riippumatta.

Minä sen sijaan olen aina ajatellut, että työt löytyvät suurten kaupunkien sykkeestä. 

Alkaa kuitenkin tuntua, että olen ollut väärässä. Työelämä on murroksessa ja uusi sukupolvi arvostaa paikkariippumatonta ja joustavaa työelämää. On ihan normaalia tehdä monia eri asioita sen sijaan, että menisi samaan toimistoon joka päivä yhdeksästä viiteen. Olisiko minullakin mahdollisuus asua pienesti ja tehdä töitä osan aikaa kotoa käsin? Lottovoiton varaan ei varmasti kannata laskea.

Miten siis teen itselleni työn siitä mistä pidän?

Oli aika tarttua self helpin kultakimpaleeseen, Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelma Hommissa -kirjaan, joka on saanut jo monet irtisanoutumaan vakitöistään ja aloittamaan omat unelmahommansa.

Hups! Pääosassa piti olla kirja, ei lukija.

Satu ja Hanne johdattavat itseään etsivää lukijaa eteenpäin palapelin rakentamisessa inspiroivien tarinoiden, tiedon ja pohdintatehtävien avulla. Valmistun lukuvuoden päästä mediapalveluiden toteuttajaksi ja tuntuu, että olen hieman hakoteillä. En aina osaa tunnistaa omaa osaamistani enkä näe vahvuuksiani saati saa kiinni siitä, mitä olisi oma paikkani media-alalla. Erilaisia työtehtäviä kun on nykyään niin runsaasti, että valinnan teko voi tuntua vaikealta. Sama, kun yrität valita oikeaa kasvorasvaa, ruoka-annosta kilometrin mittaiselta listalta tai laadukasta kameran jalustaa, niin valikoima tuntuu ylivoimaiselta. Heikompi luovuttaa tuossa vaiheessa.

Unelmahommissa -kirja on todella inspiroiva ja mitä enemmän kirjaa lukee, sitä enemmän palaset alkavat loksahdella  kohdilleen ja oma unelma kirkastua. Jos et ole vielä lukenut kirjaa, niin tässä muutamia oivalluksia unelmaduunin metsästykseen.

"Mitä tekisit, jos sinun ei tarvitsisi kantaa huolta rahallisesta toimeentulosta?"

No niin, ensimmäinen askel kohti unelmahommia on tietenkin miettiä minkä tekemisestä todella nauttii. Ei riitä, että ruutupaperille kirjoittaa "unelmahommani on kuvata". On muotoiltava syvällisempiä lauseita ja pohdittava mikä konkreettinen tekeminen tuo mielihyvää.
Pohdintojen jälkeen syntyi vihdoin myös oma listani. Olen lukenut, että haaveet pitää sanoa ääneen, jotta ne voivat toteutua ja tässä ovat minun työelämähaaveet. Universumi, pistähän parastasi, jotta tämä kaikki tapahtuu muutaman vuoden sisään. Mielellään heti, kun valmistun.

  • Haluan tehdä dokumentteja kiinnostavista aiheista
  • Haluan kuvata tapahtumia livenä osana isompaa työryhmää (YLE, kiinnostaisi kuvata joskus Jukolan viestiä, mitäs sanot?)
  • Haluan kuvata ja editoida videoita yrityksille ja yksityisille, sekä tehdä somesisältöä yrityksen tarina ja henkilöstö edellä
  • Haluan ottaa henkilökuvia sekä dokumentaarisia kuvasarjoja juhlista ja tapahtumista
  • Haluan kirjoittaa tarinoita henkilöistä, tapahtumista sekä tietenkin matkoista 


Seuraavat askeleet

Omien vahvuuksien tunnistaminen ja tunnustaminen ei ole vaatimattomalle suomalaiselle helppoa, mutta se on olennaista, kun rakennetaan unelmahommien perustuksia. On hyvä myös miettiä mitä vielä haluaisi oppia ja miten nämä taidot voisi saada haltuunsa. Kansalaisopiston kurssilla vai kenties avoimessa yliopistossa? Kun on tunnistanut omat erityistaitonsa voi siirtyä jo askeleen eteenpäin ja miettiä kuka olisi kiinnostunut taidoistasi ja olisi vieläpä valmis maksamaan sinulle osaamisestasi.

Tee itsesi näkyväksi ja ole oma itsesi. Tässä kohtaa sosiaalinen media astuu kuvaan. Mieti mikä on luontevin kanava esitellä omaa osaamista ja persoonaa ja rakenna rauhassa kuvin ja sanoin oman näköistä sisältöä. Tänä päivänä kaikki työnantajat ja mahdolliset asiakkaat käyvät kurkkaamassa somesta profiilisi, joten kannattaa miettiä millaisen ensivaikutelman haluaa antaa. 

Älä ole mulkero

Harva pärjää työelämässä aivan yksikseen. On paljon mukavampaa, kun ympärillä on ihmisiä kenen kanssa tehdä yhteistyötä ja pallotella ideoita. Kukaan ei kuitenkaan halua olla tekemisissä mulkeron kanssa, joten paljon hedelmällisempää on olla mukava tiimipelaaja. Verkostoidu siis saman alan ihmisten kanssa.

Pidä huoli itsestäsi!

Unelmahommien rakentaminen ei käy käden käänteessä. Se vaatii aikaa ja loputtomia työtunteja, mutta palkitaan toivottavasti lopuksi. Onkin erityisen tärkeää pitää huolta itsestään. Tarkkailla omaa ajankäyttöään, syödä terveellisesti, liikkua ja levätä riittävästi. Ja muistaa, että elämässä on muutakin kuin työ.

Kirjan tärkein oivallus onkin osuvasti 

"Onnellisuus on menestyksen korkein muoto." -Satu Rämö


Kuvat Hanne Lahtinen