Joka kerta, kun uudenvuoden rakettien savu hiljalleen hälvenee ilmasta mietin jännittyneenä mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Viime vuodet ovat kohdelleen minua pääsääntöisesti hyvin, vieneet eteenpäin, puskeneet mukavuusrajan ulkopuolelle, opettaneet kuuntelemaan kehoa ja tarjonneet mahdollisuuksia joihin tarttua.

Myöskään vuosi 2019 ei jättänyt minua kylmäksi. 


HIMAHOMMIA



Suurin muutos perhe-elämässä tapahtui tammikuussa, kun tyttäreni muutti luokseni ja luovuimme viikko viikko järjestelmästä. Sanoisin, että muutos tapahtui monta vuotta liian myöhään, mutta monta vuotta jatkunutta järjestelyä on vaikea muuttaa. Nyt olen kuitenkin onnellinen Aadan puolesta, että arki viimein rauhoittui ja kaikki tavarat ja vaatteet löytyvät yhdestä osoitteesta. Kahden naisen kommuunimme arki on muotoutunut sellaiseksi, että molempien on hyvä hengittää. Useimmiten. Sotkuinen huone saa joskus tunteet kuohumaan ja joskus illalla väsyneenä olisi ihanaa, kun kukaan ei vaatisi huomiotani tai puhuisi minulle. Silloin on vaikea hillitä itseään. Sorruin huutamaan. Omantunnon tuskissani pyytelin vuolaasti anteeksi.

"En mä pidä sua huonona äitinä, jos sä joskus huudat väsyneenä. Sit mä pitäisin, jos ryyppäisit ja hakkaisit."

Tähän lentävään lauseeseen nojaan tästä edes aina, kun tunnen olevani vuoden mutsi.

Edelleen kasvatamme myös VR:n vuositulosta matkustamalla Kartanlukijani kanssa kahden kaupungin väliä. Usein kuulen kauhistuneita kommentteja elämäntavastamme, mutta meidän parisuhde voi hyvin, vaikka näemme vain viikonloppuisin. Lapset eri kaupungeissa ovat muovanneet arkemme tällaiseksi, mutta meillä on vielä kaikki maailman aika asua yhdessä.

MATKALAUKKUELÄMÄÄ


Vuoden ensimmäisen reissun tein Kyprokselle toukokuussa, kun kesä jo teki tuloaan. Olin kolme viikkoa työharjoittelussa paikallisessa yrityksessä ja tein heille esittelyvideoita lähialueen retkikohteista. Se oli varsinainen unelmaduuni!

Kerkesin hengitellä kaksi viikkoa Kyproksen jäljiltä, kun lähdin tyttäreni kanssa kahdestaan Lontooseen. Matkustimme punaisilla busseilla, söimme ylihintaista kakkua, kiertelimme museoissa, kävelimme sateessa, palelimme koleassa kesäsäässä ja ihastuimme Harry Potter Studioon. Ja ennen kaikkea saimme tutustua toisiimme ahtaiden kotineliöiden ulkopuolella. Tyttäreni valitsi matkakohteen ja pakko myöntää, että ihastuin kaupunkiin palavasti, vaikka en edes koskaan halunnut Lontooseen.

Kesäkuun toinen matkani suuntautui Berliinin parhaiden ravintoloiden ääreen, kun Euroopan ylle laskeutui helleaalto. Kuumina kesäpäivinä pyöräilimme Kartanlukijani kanssa pitkin kaupungin vilkkaita pyöräteitä, rentouduimme erikoisessa Liquidrom -kylpylässä, söimme itsemme onnellisiksi ja kävimmepä myös erikoisessa yhden Michelin-tähden ravintolassa.

Syyskuussa suuntasin isäni ja pikkuveljeni kanssa asuntoautolla Norjaan. Lofooteilla oli harmaata ja sateista, mutta maisemat olivat siitä huolimatta henkeäsalpaavat. Suurimmaksi haasteeksi muodostui kiireen tuntu, joka varjosti matkaamme.

Syksyllä ennätin myös viettää päivän Tukholmassa kahden ystäväni kanssa. Päivän aikana emme tosin tehneet muuta, kuin vierailimme ABBA-museossa ja sitten palasimme laivan buffettiin syömään itsemme turpeiksi. Tuli taas todettua, että aika rakkaiden ystävien kanssa saa omat ääriviivat aina vahvistumaan.

MUSTA TULEE MEDIA-ALAN AMMATTILAINEN


Kun perusteet olivat hallussa media-alan ja kuvallisen viestinnän opinnoista aloitin alkuvuodesta työharjoittelun Hiutale Filmsillä. On pakko tunnustaa, että kuuden viikon harjoittelu alan yrityksessä pitkän linjan ammattilaisen ohjauksessa on ollut yksi merkittävin askel omassa kehittymisessäni videokuvaajana ja leikkaajana. Harjoittelu kantoi hedelmää ja olen onnekseni saanut jatkaa Hiutale Filmsillä keikkatyöläisenä ja olla mukana mm. Halpa-Hallin kuvauksissa.
 
Vuoden vaikein päätös oli aloittaa oma dokumenttituotanto. Alan opintoja oli takana vasta noin 8 kk ja oma epävarmuus taidoistani toteuttaa ammattimainen dokumentti oli musertaa minut jo alkumetreillä. Päätin kuitenkin yrittää.
 
Vuoden erikoisin projekti oli ehdottomasti videopartituurin animointi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterille. Käytönnössä siis animoin eri kokoisia ja värisiä palkkeja kulkemaan ruudulla ja kun valmis animaatio esitettiin Taidetestaaja-tapahtumassa se heräsi eloon yleisön antaessa äänet palkeille. Voisi siis sanoa, että olen säveltänyt kappaleen Kamariorkesterille. Aika hassua!

Syksyllä aloitin työharjoittelun koulumme viestinnässä. Pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan KPEDU:lle kuusi eri koulutusaloista kertovaa esittelyvideota ja koin, että kehityin taas valtavasti kuvaajana ja leikkaajana.

Syksyllä ajatuksissa pyöri vahvasti myös mahdollisuus lähteä Intiaan tekemään työharjoittelua katulasten pariin. Hakemuksetkin oli jo kirjoitettu, mutta viime hetkellä kaikki tuntui ylivoimaisen raskaalta ja luovutin.

Ennen joulua koin valtavaa ylpeyttä ja huojennusta, kun esikoisdokumenttini Kotiaresti vihdoin valmistui. 10 kuukauden työ kannatti, vaikka epäilinkin itseäni. Nyt en enää epäile. Kyllä minä osaan.