"Voisitteks te mennä johonkin muualle yöks, ko tarvittais paikka missä oltais kavereitten kanssa?"

Naureskeltiin hetki Kartanlukijan kanssa, että tosissaanko tytär ehdottaa perjantai-iltana puoli kahdeksalta, että meidän pitäisi keksiä yöpaikka, jotta nuoret pääsevät hengailemaan meidän pieneen kaksioon. Naureskelu loppui kuitenkin pian ja katsoimme hiljaa toisiamme pieni hymy suupielissä. Molemmat miettivät samaa. Valkoiset kahisevat lakanat, viipyilevä tunnelma, käytävien kokolattiamatot, hymyilevä henkilökunta, lempeät löylyt ja herkullinen buffetaamupala.


Pakkasimme laukkuihin hammasharjat sekä vaihtovaatteet ja kävelimme 300 metrin päähän Sokos Hotel Kaarleen. Olinkin aina miettinyt miltä oman kylän hotellin huoneet näyttävät ja olin positiivisesti yllättynyt huoneemme viihtyvyydestä ja mikä tärkeintä, sänky oli taivaallinen. Arvostan myös sitä, että paikallisuutta ja merihenkisyyttä on tuotu sisustukseen tervatynnyrein ja meriaiheisine tapetteineen.

Huonehintaan sisältyi myös lippu yökerhoon, mutta ajatus kaljan tahmaamasta tanssilattiasta ja humalaisten harittavista katseista ei houkutellut. Meitä kiinnosti raskaan viikon jälkeen kääriytyä ennemmin puhtaan valkoisiin lakanoihin.

Siinä lakanoissa maatessani mietin, että kaikkien pitäisi tehdä pieniä irtiottoja muulloinkin kuin loma-aikoina. Hotelliyö naapurikaupungissa, viikonloppuretki lähimetsään, ravintolailta, hemmotteleva hieronta tai jotain muuta normaalista poikkeavaa. Pieni hulluttelu, impulsiiviset teot ja rutiineista poikkeaminen saavat minut tuntemaan, että olen elossa. On tuskastuttavaa, jos pitäisi aina odottaa seuraavaa lomaa. Minä haluan nauttia elämästä myös loma-aikojen ulkopuolella.

Hyvin nukutun yön jälkeen laskeuduimme hissillä alakerroksiin tyylikkäästi sisustettuun aamiaissaliin, jossa nykyisin toimii myös ravintola Vastaranta.





Nappasin tämän, kun aamupalatarjoilu oli jo päättynyt
Kaarlen aamupala on talon henkilökunnan mukaan Sokos Hotel -ketjun parhaimpia, sillä tarjolla on paljon paikallisia erikoisuuksia. Puiset sydänkyltit kertovat, että tuote on talon henkilökunnan rakkaudella valmistamaa. Erityismaininta täytyy antaa Kirsin leipomalle tervaleivälle sekä Tuomon tekemälle savulohi mousselle. Miehen suosikki oli tyrnijogurtti tervahunajalla ja kuivatuilla marjoilla höystettynä. Ja voin kertoa, että viimeisetkin unihiekat karisevat, kun nauttii talon tyrni-appelsiini shotin.

Kyllä Kaarlen aamupala vetää vertoja monille muille Suomessa nauttimalleni hotelliaamiaiselle monipuolisuudellaan ja siksi käymme silloin tällöin piristämässä arki- tai viikonloppuaamujamme lähihotellissa. Monelle ei tule mieleen, että hotelliin voi mennä pelkälle aamiaiselle.

Tiedättekö mitä teimme aamupalan jälkeen. Menimme takaisin sänkyyn. Kartanlukija kaivoi tietokoneen esiin ja ryhtyi piirtämään seuraavan sisäsuunnistustapahtuman karttaa ja minä nautiskelin vielä kahisevista lakanoista ja kiireettömästä tunnelmasta.


Puolen päivän aikoihin ryhdistäydyimme ja kävelimme kotiin.